Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella laivasto merkityt tekstit.


2111. Kertsin silta – maaväylä Krimille

     Georgian sodan kyynisen karnevalistista loppuvaihetta kuvaa se, kuinka ihmiset Tbilisistä kävivät bussilasteittain katomassa kaupungin laidalla, miltä sota oikein näyttää paikan päällä. Nyt sota siellä  on jäätynyt kohmeloon, josta kukaan ei ole kiinnostunut.      Itä-Ukrainan pitkittyvä kriisi osoittaa, että kyse ei ole vain sapelien kalistelusta, vaan harkitusta pitkän aikavälin painostamisesta. Venäjän tavoitteena on, ettei Ukraina pääsisi kehittymään länsisuuntautuneeksi maaksi, vaan se olisi korruptoitunut ja heikko valtio, jota Venäjän oli helppo hallita ja ohjailla eri keinoin. Venäjän lisääntyvällä painostuksella Ukrainaan tavoitteena on saada aikaan tilanne samankaltaiseksi, kuin se on nyt Etelä-Ossetiassa.      Tilanne on vielä kuitenkin epäselvä Ukrainassa. Asiantuntijat ovat esittäneet monia eri teorioita Venäjän lopullisista tavoitteista. Putin ystävä Arkadi Rotenberg on saanut urakan rakentaa silta Krimille Kertsin s...

617. Krimi liitetään Venäjän hallintaan

Historiallisesti tarkasteltuna Krimillä on vahvat juuret sekä Tsaari –Venäjään että Neuvostoliittoon sekä myös nykyisen Venäjään. 1800-luvulla paikka oli legendaarinen kirjailijoiden suosima lepo- ja lomapaikka. Tsehov ja Puskin hoidattivat siellä itseään. Jopa Kianto käväisi siellä.  Nikolai II:lla oli Krimin Livadiassa huvila, myöhemmin myös Gorbatsovilla. Kenraalin Wrangelin muistelmista (Karisto 1989) käy ilmi, kuinka bolsevikkien takaa ajaman valkoisen armeijan viimeiset rippeet seuralaisineen lipuivat laivassa tunteikkaasti Mustallemerelle liput liehuen. Vanha-Venäjä oli menetetty. Vuonna 1945 Stalin isännöi Jaltan konferenssissa toisen maailman sodan tulosten jakamista. Sopimus alle kirjoitettiin biljardipöydällä. Niinpä historiallisesti ja geopoliittisesti ajatellen ei ole ihme, jos Putinin Venäjä on kiinnostunut koko Krimin niemimaasta. Niemimaa on Venäjän laivaston ikkuna länteen. Venäjä ei tule luopumaan siitä. Kriisi lopputulos on, että Krimi saa itsehallinnon, jo...

506. Muistomerkeillä käynti

Televisio 1:n uutisissa kerrottiin Japanin pääministerin Shinzo Aben vierailusta kiistellyssä Yasukun pyhäkössä. Siellä on muistomerkki sodissa kaatuneille japanilaisille.  Etelä-Korea ja Kiina ovat ilmaisseet ärtymyksensä Aben eleelle. Kieltämättä Japanilla on kiistanalainen menneisyys. Maa oli täysin suljetti 1850-luvun puoli väliin saakka. Maasta ei  saanut poistua ja sen teknologia oli takapajuinen. Sen laivastolla, jota se toden todella olisi tarvinnut, ei ollut edes kunnollista telakalle vetokoneistoa, vaan laivat vedettiin käsin kuivalle korjattaviksi. Sisällissodan jälkeen 1870 maa alkoi hämmästyttävällä tavalla teollistua ja laajeta lähinnä brittien avustuksella. Tässä kohtaa väistämättä tulee mieleen, aikoiko Japani jo tällöin tulla Britannian kaltaiseksi suurvallaksi. Kuten tunnettua on se, loi valtavan imperiumin laivastoineen, sotavankeineen ja alistamisineen. Lyötynä maana Japani nousi nopeasti. Se pystytti Yasukunin pyhätön. Nyt muu maailma kritisoi Aben k...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *