Viron presidentti Toomas Ilves lähetti sanattomia terveisiä illan pääuutissa Suomen päättäjille: miksette seuranneet meitä heti itsenäisyytemme jälkeen. Tähän voidaan kommentoida, että Suomi oli näkymättömästi, mutta voimakkaasti mukana auttamassa Viron istenäistymistä opeusministeriön Siikalan johdolla kulttuuriin kainalosauvoilla. Mutta pääkysymys on :miksi Suomi jäi jälkeen Virosta. Pitänee ottaa huomioon kaksi eri tasoa: yhteiskunallinen ja hallintotekninen. Yhteiskunnallisesti Viro otti pikkuyhdysvaltalaisen tien eikä siihen ole nokan koputtamista, mutta hallintotekinen jälkeen jääminen kaivertaa yhtä. Viron etumatka johtuu paljolti suomalaisten johtavien virkmiesten jonkin asteisteta ylimielieyydestä Viron nuorekasta virkamiesjohtoa kohtaan, jolla oli asennetta kohti parempaan, irti neuvostosysteemistä. Tämä näkyi muiden muassa Hausin konsultoinnissa Virooon. Oltiin kuuluisia isoveljiä, vaikka virolaiset jo 1990-luvun puolivälissä tekivät suomal...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)