Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella lehmä merkityt tekstit.

4121. Kokoomus on kuin vanha daami, unohtaa velkansa

On säästökohteita, joista ei  puhuta mitään. Yksi tällainen on satojen miljoonien eurojen tuet teollisuudelle. Olen kuullut usean yritysjohtajan sanovan, etteivät he taritse mitään valtion tukea, koska he harjoittivat kannattavaa yritystoimintaa eivätkä kaipaa siipiveikkoja toimintansa vahtimaan. Niin ikään suurin osa säätiöistä on sisään päin kääntyneitä ja tarvitsevatkin valtion apua vain oman sisäiseen toimitaan. Hyvä esimerkki tästä on urheilun kattojärjestöt ja kaiken karvaiset valtion avustamat järjestöt. Valtion avustamat käsipelin tehdyt ja moottorisahan siivittämät metsänparannustyöt on rahan haaskausta, sillä kyllä luonto on paras metsän parantaja ja kasvattaja. Olen itse kokenut tämän isäni metsässä. Soiden ennallistaminen ovat varsinainen suonsilmä, johon pula-aikana moni marjasta upposi umpisukelluksiin, niin että koko kylä osallistui kaverin etsintään.   Suo ei muuttunut pelloksi, vaikka kaveri katosi Haapajärven silmän kantamattomaan suomaisemaan. Etsittiin, mut...

2930. Häntä puolesta poikki, manasi trulli navetassa

Tässä ei nyt ole kyse lasten halloween juhlista ja sen kaltaisista eikä valkoisen hevosen ja kuun näkemisestä yhtä aikaa. Kyse on niistä rituaalista ja jopa ilkitöistä, joita jotkut syrjäkylän mökeissä asustelevat vanhat miehet tekivät navettojen lehmille 1950-luvulla jopa ansaintatarkoituksessa naapuritalon laskuun. Jopa lehmän häntiä leikeltiin. Tämä tapahtui nimenomaan pääsiäisaikaan. Tänä päivänäkin on noituutta. Kotikyläni metsän äärikolkoissa jykevän kivikautisen harjanteen suojassa oli vanha eukko, jonka touhuja pääsin vaivihkaa seurailemaan. Mökki oli kauttaaltaan tuulen pieksämä ja maastoon uppoutunut, ettei sitä hevin huomaa, vaikka vierestä kävelisi.  Ensi kertaa kohdatessani eukon 10-vuotiaan pojan metsän koluamisreissulla, hän ajoi minut tiehensä päästellen eriskummallisia vingahteluja ja kiroten ja toistellen jotain Mannaa. Sisään hän ei päästänyt, vaikka kuljeskelin siitä useasti ohi. Kerran kulkiessani mökin ohi hän oli keittämässä nuotiolla mädäntyneelle kalall...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *