Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Rinne merkityt tekstit.


2394. Jos Sanna Marinin paikalla Ylen Ykkösaamussa olisi ollut Rinteen A…

     Vanhan brittisanonnan mukaan vaatimattomuus rumentaa sellaista, joka voisi loistaa. Nyt Mariinille kävi päinvastoin. Vaatimattomuus sai loistamaan. Hän esitteli loogisesti ja järkevin perustein, miksi hallitus toimii niin, kuin toimii. Ennen kaikkea oli merkille pantavaa hallituksen idea pyrkiä tekemään uusia ja korvaaviakin päätöksiä kulloisenkin hetken mahdollisimman parhaan tiedon perusteella ennakoiden tulevien tapahtumien kulkua. Tämä ei tarkoita päätösten jatkuvaa reivaamista ja uusien tekemistä, vaan kun tietoon perustuen hetki tulee, päätöksiä tehdään.      Tässä pätee kultainen sääntö, että on parempi tehdä päätösiä tietoja analusoimalla, niistä johdettuihin näkemyksiin perustuen, kuin suunnitella pitkäjänteisesti ja yksityiskohtaisesti väärin. Hallitus näytää menettelevän oikein edellistä noudattamalla.

2306. Hallituksen 100 poliittista avustajaa johtaa sekamelskaan ministeriöissä

     Virkanaiset ja -miehet ovat tekemisessään ja sanomisessaan itsenäisiä omaa tehtäväkuvaansa koskevan normiston rajoissa. Tämä tarkoittaa suurempaa itsenäisyyttä, kuin yleensä tiedetään. Esimerkiksi esittelijänä hallitukselle hän voi jättää eriävän mielipiteensä tai jos virkamieheltä pyydetään tv-haastattelua, hän voi periaatteessa suostua aina ja puhua harkintansa mukaan. Jälkimmäisessä on suuria eroja virkamiesten välillä. Esimerkiksi edesmennyt vankeinhoito-osaston monipuolisesti vaikuttava ylijohtaja K. J. L å ng oli usein esillä TV:ssä puhuen mm pohjoismaisen kriminaalipolitiikan puolesta. Usein sai vaikutelman, että L å ng oli esiintymässä ministerin puolesta, varsinkin ikävissä asioissa. Samoihin aikoihin vaikuttaneet poliisiylijohtajat tyytyivät paljon matalampaan profiiliin.      On selvää, että lainvalmistelussa ministeri on aktiivisesti mukana ohjeita antamassa. Etenkin jos aihe liittyy ministerin osaamiseen kyseisellä yhteiskuntapolitiikan s...

2298. Miten Rinteen yhteistyö pelaa Sipilän nimittämän VM:n strategiayksikön kanssa

     On selvää, ettei reilun kuukauden rupeaman perusteella ei voi vetää johtopäätöksiä kuin niistä seikoista, jota indikoivat jo lyhyeltä ajanjaksolta koko hallituskauden toimintaa.      Media on ottanut esille niin sanottujen nuorten ministereiden innokkuuden nostaa ryminällä esille oman hallinnonalansa korjaustarpeita ja painottaa niiden kiireellisyyttä. Esimerkkeinä näistä ovat ISIS-lapset, aktiivimallin purkaminen, kielteinen suhtautumien uusiin sellutehtaisiin ja tietullit.      Julkisuudessa on esiintynyt lievää sekoilua mainituissa asioissa eri ministereiden välillä, muttei tätä voida asettaa eräiden ministereiden nuoruuden vaan kokemattomuuden tiliin. Tähän puutteeseen jokainen joka on toiminut johtotehtävissä, suhtautuu armeliaasti ja ymmärtää, että kokemattomuuden puute poistuu nopealla tahdilla. Etenkin tämä poistuu ministeritasolla, sillä siinä tehtävässä ei ole juuri vapaata hetkeä työpäivänä. Illatkin pyrkivät täyttymään mini...

539. Puolueen linja

Linjan pitää kestää. Näin sodassa. Siellä syntyy ensin linja ja sen jälkeen linjojen miehet, ihmiset. Arkielämässä on toisin. Politiikassa vielä enemmän toisin. Paasikiven-Kekkosen linja   oli itseään kuuluisampi. Linja syntyi sodan jälkeisen maantieteellis-poliittisen asetelman perustalle, jonka nämä kaksi kuuluisuutta istuttivat suomalaisen meiliin ja lehdistön toimituksin. Nyt on kaikki toisin. Urpilainen sanoi eilen tv-uutisissa, että on hyvä, kun on haastajia puheenjohtajaksi. ”Katsotaan, millaista linja puolue vetää”. Kun Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi, miestä eikä linjaa tuntenut kukaan. Nyt tunnetaan mies, muttei linjaa. Soini tunnetaan ja linja on Soinin mukainen. Kokoomuksen linjaa sixpäkissä on vaikeaa tunnistaa. Se ei ole Kataisen syy, vaan vaihtoehtojen puuttuminen. Kataisen täytyy tyytyä puhumaan yleisellä tasolla, arvojen   luisumisesta yksilöllisyyttä arvottavaan suuntaan. Tosi asia on, että Suomen kaltaisessa monipuoluemaassa, ku...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *