Media tietojen perusteella näyttää, että Israel on tekemässä metamorfoosin. Tämä tarkoittaa, että maa tekee osalle palestiinalaisia sitä, mitä saksalaiset tekivät juutalaisille toisessa maailmansodassa. Aika vain on eri ja kohde sekä tekijä toinen. Hamasin hävityksen metamorfoosissaan israelilaisilla tuntuu olevan samanlainen kiihko tuhota kansakunta, palestiinalaiset, kuin natseilla oli tehdä alkumetamorfoosinsa tuhota juutalaiset. Jos israelilaiset eivät anna palestiinalaisille vangeille kv. pelastusjärjestöjen toimittamaa ruokaa ja juomaa, vaan omia sekoituksiaan, törkeä kidutus on ilmeinen. Tämän tapahtuman metamorfoosiin on kansainvälisen tiedeyhteisön syytä ottaa kantaa ja selvittää, onko kyse pelkästä kidutuksesta vai vielä pahemmasta metamorfoosista, joka periytyy natsivallan hirmuteoista. Vuonna 1947 YK hyväksyi kahden valtion mallin. Nyt tätä mallia on potkittu vuosikymmenet sinne tänne aivan kuin tölkkiä maanteitä eteen päin.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)