Oli Tupa-ryhmässä myös ikäviä asioita. Tällainen sattui keskuksen toimistopäällikkö Ritva Jakku-Sihvosen tuodessa haastattelevaksi työvoimatoiston työttömyyskursseille osallistuvan valtiotieteiden maisterin. Maisterin näytti väsähtäneeltä ja aralta, mutta muutoin pätevältä. Hän oli kahden nuoren lapsen isä, ja vaimo oli myös työtön. Epäilyjeni vuoksi pyysin häntä tulemaan aamulla uudelleen luokseni, jolloin hän tuoksui tuoreelta viinalta. Hän kertoi ennen lastensa päivähoitoon viemistä ja pihan kolauksen jälkeen löytäneensä vanhoista kätköistään puolikkaan viinapullon ja juoneensa sen tyhjäksi. Ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin toivottaa hänelle onnea ja pyytää häntä menemään kotiin. Jäin ihmettelemään, miksei alan ammattilainen Jakku-Sihvonen ollut itse haastatellut miestä ja tehnyt asiasta päätöstään.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)