Harkimo ja kumppanit kirjasivat politiikkaa pitkään vaivanneet tunnetut ongelmat. Kukaan ei vielä tarkkaan tiedä, mitä he tarjoavat lääkkeiksi keskittyneihin valtapooleihin osallistumisen lisäämiseksi ja uskaliaimpien toiveiden mukaan päätösvallan delegoimiseksi. Näitä pooleja esiintyy kaikissa puolueissa enemmän tai vähemmän yksinvaltaisesti johdettuina sekä agendan laatimisessa että itse päätöksenteossa.      Vaikka puolue olisi kuinka ,Eija-Riitta Korholan mukaan ( http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254283-hjalliksen-ilkea-ongelma ) ajan mittaan ylimielisyyden kasvun myötä puolue alkaa laistaa kentältä tulevia ääniä ja vaatimuksia.      Harkimon hankkeessa on olennaisesti uusia näkökohtia  Nuorsuomalaisten Risto E. J. Penttilän ja Tarkan 1980-luvun hankkeeseen verrattuna , koska silloin ei ollut sosiaalista mediaa eikä globalisaation uhkaa. Jo 1980 luvulla kuitenkin  havaittiin, että  millään iskuilla ei voi...

     Jos ei ole kritiikkiä, ei ole mielenkiintoa. Poliitikkoihin siis kohdistuu huomiota ja se he saavat medialta palstatilaa ja kansalta sapiskaa. Sen takia he ovat kehittäneet itselle retorisen kaavun, joka suojassa he puhuttelevat veronmaksajia, rakkaita alamaisiaan.      Katainen ei syyllistänyt finanssikriisistä kansaa vaan ulkopuolista maailmaa Sipilän laskiessa tuomion kätensä asiasta kansan päälle. Talouspuheet ovat metaforatasolla muutenkin uskonnollissävytteisiä. Sipilän ja Orpon lausunnot leikkauksista ja vyönkiristämisestä muistuttavat pelastuskeromusta, jonka osana Soinin veneveron tulemisen kaltaiset julistukset muistuttavat katselmuksen kohtaloa. Tämä lupauksen Soini myöhemmin vesitti mystisillä sanasekoitus loitsuillaan. Soinnin takinkääntötemppua ei hän saanut peitettyä, vaikka perustelujen julkistamisessa oli lähes papillien poljento. Sanni Grahn-Laasosen meni vielä pidemmälle hänen kirjoittaessa Paavalin tavoin paimenkirje...