Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella TEM merkityt tekstit.


2557. Poliittiset nimitykset polttoaineina sähkön siirtohinta- ja maskisopassa

Energiaviraston käsittämätön sähkönsiirron hinnoitteluvirhe ja kasvomaskisotku voivat kummuta poliittisista virkanimityksistä Energiaviraston siirtohintamallin laadinnassa vuonna 2014 oli keskeisesti mukana kokoomustaustaisen päällikkö. Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtaja sanoi eilen tv-uutisissa, että näistä hinnoitteluvirheistä pitää oppia. Energiavirasto oppi nopeasti kyseisen päällikön istuessa nyt TEM:ssä energia-alan päällikkönä samaan aikaan, kun THL:n kokoomustaustainen pääjohtaja hämmentelee maskisoppaa. Poliittisilla virkanimityksillä on pitkät varjot etenkin, jos lamput matalalla.

2407. Toimittaja Karvala vaati ministeri Haataisen eroa perusteetta Jälkiviisaissa

     Kasvomaskigate on nyt parhaissa somevoimissaan konsulttiyhtiö KPMG raportin tultua julkisuuteen. Siinä käy ilmi mm, että työ- ja elinkeinoministeriön alainen Huoltovarmuuskeskuksen toimiva johto tilasi maskit ohittaen keskuksen johtokunnan.      J ohtolinja maskigatessa  alhaalta ylös menee: HVK:n esittelijä, HVK:n toimitusjohtaja, HVK:n johtokunta, HVK:n toimitusjohtaja, TEM:n osastopäällikkö, TEM:n kansliapäällikkö, maan hallitus.      On kyseenalista, voidaanko vaatia työministeri Haataisen eroa, koska hänellä ei ole yleistä päätösvaltaa ohittaa HKV:n johtokuntaa saatikka yksittäistapauksessa puuttua suoraan HVK:n yksittäiseen päätökseen, kun hallintoasetuksessa tällaista valtaa ei ole minisetrille annettu.      Siispä on hyvin vaikeaa ymmärtää Karvalan vaatimusta ministeri Haataisen eroamisesta, koska ministerillä ei ole ollut lainmukaista päätösvaltaa tapaukseen. Jos erottaminen menisi Karvalan proseduurin muka...

2382. Ylimielinen virkamies sähkönsiirtossa

      Virkamies puhui pussiin itsensä todetessaan, että maan eri kolkissa sähkönsiirrossa pyritään tasapuolisiin hintoihin. Sannikan kysyessä, että miten sitten on mahdollista, että kahteen eri verkkoryhmään kuuluvalla naapurilla voi viisin kertainen hintaero verkkopalvelumaksuissa. Virkamies totesi, että elämä vain on sellaista. Virkailijan tyyli koko keskustelussa oli tyyliä ” elämä vain on sellaista. TEM:issä tässä asiassa linja, ”että elämä vain on sellaista”, näytti olevan vallitseva. Siellä ei edes pyritä saamaan hintoja kohtuullisseksi, vaan pitämään ne vähintäänkin nykytasolla.   Ei puhettakaan, että virkamies-ylijohtajan edellinen virasto Sähkömarkkinavirasto olisi millään lailla ollut epäasiallisissa suhteissa verkkoyhtiöihin. Yhteistyö siellä toimii loistavasti, samoin ministeriössä.      Virkamiehen sanoista sai käsityksen, ettei hän eikä ministeriö tulee edistämään mitenkään hintojen kohtuullistamista. Se jääköön energiamarkkinaviraston ...

2141. Kolmen sadan tuhannen työttömän anatomia

     Muiden muassa Juhana Vartiainen on viime aikoina lukuisissa kannanotoissaan (twitter, A-Studio 29.11.) tuonut esille sen, että Suomen rakenteellinen työttömyys on noin 220000 henkilöä ja että potentiaalien työvoimareservi on noin 40000 henkilöä, siis niiden määrä, jotka on työllistettävissä (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005454334.html). Ay-väki on Antti Rinteen johdolla tämän ponnekkaasti kiistänyt mm twitterissä. Eilen A-talkissa Paola Suhonen viittasi jäälleen kymmenien tuhansien suuruisen vaikeasti työllistettävien joukkoon (https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/235683-juhana-vartiainen-vastaa-antti-rinteelle-taman-takia-tyovoimareservi-vain-40-000 ).      Tämä epämääräisyys siitä, kuinka paljon miellä on työttömiä, työttömän nimikkeellä olevia ja piilotyöttömiä sekä työmarkkinoilta pudonneita herättää vakavan kysymyksen, eikö tosiaan kukaan ole analysoinut tätä harmaata aluetta jäsen suuruutta, vaikka varmuudella se kuuluu jonkun viranomaisen ...

2001. Näin poliittinen virkanimitys näkyy päivän politiikassa

      Kokoomuslainen Kiinan suurlähettiläs Jari Gustafsson nimitettiin keväällä 2015 TEM:n kansliapäälliköksi Stubbin harmiksi ohi Olli-Pekka Heinosen, joka on niin ikään kokoomuslainen.      J oka tapauksessa kokoomus sai haluamansa värisen miehen ministeriönsä virkamiesjohtoon. Edellinen kansliapäällikkö Erkki ”Leuka” Virtanen oli sitoutumaton ja armottoman pätevä ja sanova päällikkö vailla puoluepoliittisia pyrkimyksiä. Hän jätti politikoinnin poliittiselle johdolle. Mahdollisissa muistelmissa ehkä saadaan tarkempaa tietoa.      Nyt Gustafsson ehdottaa kuin suoraan EK:n käsikirjasta palkka-alea, jonka Sipilä tyrmää. Tällainen ehdottelu sopii huonosti neutraalin virkamiehen rooliin. Mutta kun on puolueen soturi, niin soturin pitää palkkansa ansaita.      Tällaiset manööverit kuuluvat kuitenkin valtiosihteerin toimenkuvaan. Ehkä nämä ehdottelut TEM:ssä loppuvat, jos ja kun TEM saa demariministe...

1679. EU-direktiivi tyrmää Suomen sote-uudistuksen lopullisesti

     Pöystin 60-henkilön sote-porukka ulospäin näyttää istuvan kuin surumielinen kirjoittajatyhmä pohtimassa kaiken runollisuuden katoamista. Tämä gogolilainen aron henki tulee mieleen verrattuna siihen, millaisia vaatimuksia tähän reformiin kohdistuu, viimeisimpänä EU-direktiivi päästä hoitoon ulkomailla kotimaan julkisen palvelun hinnoilla (Talouselämä nro 34).      Kun hallitus toteuttaa kuribudjettiaan, ensi vuonna vähäosaiset ovat yhä enemmän eksyksissä ja hukassa. Selviytyminen päivän haasteista piirtää yhä syvempiä vakoja monen kasvoille. Jos ei olisi työterveydenhoidon järjestelmää ja lasten runsasta sairasvakuutusta, maa olisi täysin takapajula. Mikä maa on sellainen, jossa itse pitää kustantaa perustuslain takamaat palvelut?      Soten sekasotkua pahentaa vielä se, Suomen on komission vaatimuksesta muutettava lainsäädäntöään niin, että suomalaiset voivat hakea lääkäripalveluja lähes ilmaiseksi (Talouselämä nro 34). Pihlaja...

1505. Suurlähettiläs Gustafssonin nimittäminen TEM:n kansliapäälliköksi

     Missä on vaimosi? Lähti pari vuotta sitten pomoni kanssa joulujuhliin. Onko pomoa näkynyt? Ei.      Vuoropuhelu on analoginen kokoomuslaiselle Gustafssonille ja hänen pätevyydelle mainittuun virkaan. Gustafssonista Kiinasta ja hänen kyvyistään toimia menestyksekkäästi TEM:n kansliapäälliköltä ei ole näkynyt vuosikymmeniin..      Sipilän lupailemalle poliittisten virkanimitysten lopettamiselle kansa hymähteli, mutta Gustafssonin nimitykselle jo naureskellaan.      Nimitys sisälsi sivalluksen Stubbille hänen voittoisesta valinnasta kokoomuksen puheenjohtajaksi. Se oli henkilökohtainen muistutus toiseksi jääneelle Olli-Pekka Heinoselle siitä, että rajansa poliittisilla ansioilta virkauralla kohoamiselle.   Se oli tölväisy Heinosen johtamaa Stubbin esikuntaa kohtaan. Se paljasti, kuinka muodollisesta virkanimityksen esittelyn asiakirjoista voidaan repiä tarkoituksen mukaisesti esiin, millaisia yksityiskohtia...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *