Aristoteles oli oikeassa monessa asiassa. Annetaan anteeksi hänelle monen muukin nykyään luulema käsitys, että ilma, vesi, maa ja tuli ovat ainoat alkuaineet. Ehkä hänen tärkein väittämänsä oli, nykyään tosiasia, että aine muodostuu hyvin pienistä osista. Tämä pätee orgaanisiin ja epäorgaanisiin ainesiin, maapalolla ja muilla planeetoilla. Se pätee myös elämiseen. Elämä ei ole niin yksinkertaista, että se kannattaa pelkistää olotilaksi syntymisen ja kuolemisen välillä. Se muodostuu yksityiskohdista, joiden avulla Leibniz ja Newton pystyivat keksimällään differentiaali- ja integraalilaskennalla todistamaan eräiden ilmiöiden yleisen kehityskulun. Elämän kulkuja eivät mainitut herrat kuitenkaan pystyneet ennustamaan eikä Newton syvästi uskonnollisena miehenä tähän tähdännytkään. Se oli jumalan käsissä. Päättyneen jalkapollan EM-kisat tarjosivat mielialojen vaihteluja laidasta laitaan. Suurimmillaan se näkyi kymmenien tuhansien katsojien kannustushuutoina, mutta myös epämääräisenä mölinänä...

Kuka olisi uskonut, että Wilhelm III Oranialaisen ja Jaakko II sodan v.1690 loppukahinat jatkuvat vieläkin. Unionistit ovat pääsääntöisesti protestantteja ja tasavaltalaiset katolisia. Aseellinen konflikti jatkuu edelleen. Kesällä 2019 nuori naistoimittaja sai puoliaseellisen tasavaltalaisryhmän asemiehen   luodin päähänsä. Syyllisen nimi tiedetään, mutta koston pelossa siitä ollaan hiljaa.   Konfliktiherkkyys kärjistyy pakottaviin valvojiin, jota etenkin tasavaltalaisten puolella uhkaavat väkivallalla ja tekevät myös sitä, jos toisen osapuolen jäsen ei käyttäydy ”sopivalla” tavalla. He muka suojelevat yhteisöä rosvoilta ja huumeilta. Tämä on koko aluetta koskeva normi. Samassa talossa voi asua kummankin osapuolen taisteluryhmäläisiä, mikä tekee elämisen yhtä kafkamaiseksi kuin asuminen Stalinin ajan Moskovan kuuluisassa Rantakadun talossa.      Vuonna 2017 sattui vähän alle sata polvilumpioampumista ja parikymmentä kuoli. Uusi IRA on tosiasia ja siihen unionis...

     Kaapatessaan vallan Theresa Mayltä Boris ei ottanut lahjuksia, mutta ojensi kuitenkin kätensä. Täytyykin ihmetellä, miksi Boriksella on sellainen kiire historiaan, koska sieltä ei kuitenkaan pääse hevin pois. Tuntuukin, että varovaisuus on ominaisuus, jota hän ei ole milloinkaan omaksunut. Niinpä kun hän kumartaakin Brysselin päin lukuisilla kirjeillään niin syvään, ettei hymyä näy. Borista kuunnellessa tulee vuorin kuuma ja kylmä, sillä hänen puheensa ovat kuin sinfonia, ne eivät opeta mitään. Häntä ja koko Britannia katsellessa tulee mieleen vanha totuus: Kun köyhä mies syö kanaa, toinen heistä on sairas.