Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella sidosryhmä merkityt tekstit.


2290. SITRA:ssa tarvitaan muutosjohtaja

     Sitrassa on johtajan paikka auki. Haasteita tulee riittämään, sillä se kotisivujensa mukaan ajaa Suomen asiaa toimimalla tulevaisuuden tekijänä. Tämä on oikein, sillä sen omista Suomen kansa.   Hallintoneuvostossa istuu kansanedustajia ja hallituksessa ministeriöiden edustajat. Siellä työskentelee 180 henkilöä, joista 80   prosentilla on korkeakoulututkinto. Pääosa työstä toteutuu projektityönä, jossa on pääsääntöisesti myös ulkopuolisia asiantuntijoita. Sitra arvioi säännöllisesti toimintansa vaikuttavuutta. Eduskunnan tilintarkastajat valvovat sitä.      Yllä oleva kuvaus on suora mukaelma Sitran kotisivuilta. Näyttää siltä, että sen sisään arvioimaan sen todellista tehokkuutta ja vaikuttavuutta ei pääse kirveelläkään. Joku voi järkevästi kysyä, että miksi pitäisi. Onko edes syytä epäillä? Ei ole syytä epäillä mutta, kun on kyse Suomen kansan isännättömästä rahasta, jonka äärellä toimii kymmenien eri intressitahojen edustajat, aina pitää o...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *