Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kokoomuslainen merkityt tekstit.


2635. Siellä missä juopotellaan, hän oli paikalla

Kokoomuksen  Orpo vaati, että poliisien pitää tulla sutena paikalle, kun jotain tapahtuu. Tapahtumia noin 2000000 vuodessa, toteaa tilastollinen vuosikirja. Kukaan, vaikka olisi kuinka taistolainen, ei voi edes sipistä, ettei suorituskykyistä poliisia tarvittaisi. Vuonna1974 konsultoin ensimmäisen kerran poliisihallintoa ja viimeinen koulutustilaisuus oli Tallukassa 1980-luvun alussa. Summa summarum poliisin johto komisariosta ylijohtajaan saakka vaikutti pätevältä ja varmaan vaikuttaa nytkin. Muutama mätä muna mahtuu mihin tahansa suuren johtaja joukkoon. Jo silloin ymmärrettiin ennalta estävän toiminnan merkitys. Näiden hyvien asioiden rinnalla kulkee vuosikymmenestä toiseen kirkas hymni ennen kehysriihessä, kuinka vähän poliisi saa resursseja budjetissa. Poliisijohtajien mielestä määrärahat laskevat hirvittävällä vauhdilla alaspäin. Novellin juoneen kuluu myös saman aikainen kokoomuksen puheenjohtajan huuto julkisuuteen, että lisää valuttaa henkilöitä poliiseille. Tämän ...

530. Ylen uutisointi ja arvotutkimus

Yle uutisen tekemässä arvotutkimuksessa 4.1. ei voi päätellä, että suomalaiset kaipaisivat yhä enemmän yksilöllisiä ratkaisuja ja valinnan vapautta, kuten Katainen antoi ymmärtää uudenvuoden puheessaan. Vain viidennes kannatti yksilön vapauksia, neljännes oli konservatiivisia maaseutulaisia, kolmannes oli laillisuusihmisiä ja viidennes maailmanparantaja ja julkisen talouden ystävä, noin suurin piirtein. Yli puolet kuitenkin katsoi, että Suomessa holhotaan liikaa. Olisi tärkeää tietää, miten ja missä Suomessa koetaan hohottavan liikaa. Hallituksen esitys kodinhoidon tuen jakamisesta tasan kummakin puolisen kesken lienee holhoamista. Mutta se on myös työvoiman tarjonnan lisäämistä, mitä nyt niin kovasti halutaankin. Kauppojen aukioloaikojen säänteleminen vaikuttaa holhoamiselta, muttei ay-väen mielestä. Ajokortin uusimis-, autokatsastus-, nuohoamis-, liikennelupa-, apteekinpitolupa-, rakennuslupa- ja aseenkatolupapakko ovat holhoamista. Ne ovat kuitenkin välttämättömiä yht...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *