Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella elämä merkityt tekstit.


3817. Pisara pisara suuruudenhulluutta sekoitettuna vainoharhaisuuteen

Päivän HS:n pääkirjoituksessa päiviteltiin, kun nykynuorison harteille joutuu hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito samalla, kun joka viides nuori 18 - 20-vuotiaista käy terveydenhoidon mielenterveyspalveluissa. Tilannetta pahentaa  nuorison  lisääntyvä huumeiden käyttö. Tutkijoiden pitäisi selvittää, mikä on johtanut nuorilla tallaiseen tilanteeseen. Omaa nuoruuttani raskautti vanhempieni puute. He elivät mutta  eivät olleet läsnä: isä Helsingissä ja äiti kyvyttömänä empatiaan  kylvi vihaa ja kuritusta.  Muistot kodista ovat hämäriä, koska minulla oli neljä asuinpaikkaa ennen vakituisen asunnan saamista, jolloin olin 15 vuotias. Kodikseni tuntemaani paikkaa minulla ei ole ollut. Tilannetta kuvaa, että eräinä vuosina koko kylä eli pelon vallassa peläten koko ajan milloin pappi tulee taloon ilmoittamaan kaatuneesta. Asuintalossani poltettiin kaksi puulaatikkoa. Kummassakin oli tuotu kaatunut sotilas pitäjään haudattaviksi ja laatikot poltettaviksi. Tämä aika ei tuntun...

2441. Olkoon mottomme: elämässä askel eteen päin

     Mielikuvituksissa tai paperille kirjoitettuna luvut 1, 2, 3, 4, jne näyttävät muodostavan jatkuvan jonon. Se ei kuitenkaan ole jatkuva, sillä jatkoimmepa sitä mihin lukuun saada siinä on jatkuvasti ykkösen mittainen katkos. Sarjan tihentäminen ei auta, sillä aina on edessä katkos. Lumivyörykään ei ole yhtenäinen virta. Vasta maaginen vesi H2O muodostaa yhtenäisen virran. Kos piirretään jana, sen pisteet muodostavat jatkuvan viivan. Tämä siksi, että jos taikasauvalla janasta merkitään yksi piste, niin kaikki janan muut pisteet ovat siitä askeleen päässä. Askeleen suuruus kyllä vaihtelee, mutta aina on olemassa askel taakse- ja eteenpäin. Olkoon mottomme elämässämme askel eteen päin.      Tästä voidaan mennä hieman abstraktisempaan näkökulmaan tarkastelemalla suoran yhtälöä y= ax+b. Se on jatkuva, koska sen jokaisen pisteen ympäristössä on ainakin yksi toinen suoraan kuulua piste. Tämä on helppo todistaa vastaväitteellä väittämällä, että suoralla on pist...

2390. Hän on ensivedos siitä, mitä jumala ajatteli

     Monet filosofit ovat pyrkineet määrittelemään elämän tarkoituksen. Aloitetaan tieteiden isästä Aristotelesistä. Hänen mukaansa elämän tarkoituksena on tulla hyväksi ihmiseksi. On aika yleistä. Filosofi Zygmund Bauman taas on sanonut, että moraali elämän mittainen huoli on, onko suorittanut tehtävänsä. Siis moraali ja eläminen liittyisivät kohtalokkaasti toisiinsa. Ilmeisesti hyvä ihminen pyrkii noudattamaan ihmiskunnan yhteisiä moraalisääntöjä, joita voisivat olla toisen kunnioittaminen ja siitä seuraavat käyttäytymisnormit.      Joka tapauksessa ihmisen oleminen ilmenee hänen nykyhetkensä ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Nämä ratkaisevat, millaisia me itse kukin olemme. Jotkut määrittelevät nykyhetken tulevaisuuden ja menneisyyden erotuksena. Siitä seuraisi, että jos tulevaisuutemme loppuu, nykyhetkemme olisi pelkää menneisyytemme eli kuolema. Näppärää. Ei taida olla tässä järkeilyssä perää. Parasta lienee käsittää, että nykyhetkemme ei ole algebra...

2196. Maapallomme elämän synty

     Elämän syntymisestä maapallolle on esitetty monenlaisia teorioita. Yksi ehkä uskottavin on , että se on tullut asteroidin törmäyksen yhteydessä. Elämä olisi voinut tällöin ilmestyä mistä päin tahansa lähi-, tai ulkoavaruudesta. Toinen kilpaileva teoria on, että elämä on syntynyt maapallon miljardien vuosien mittaisena sattumanvaraisena kehitysprosessina, jossa vesi on yksi tärkeä tekijä. Vedenkään alkuperästä ei ole varmuutta.      Elämän syntymiselle maapallon sisäisenä prosessina antaa katetta kuun kehitysvaiheet siitä, miten se aikojen kuluessa kehittynyt kiertämään maata. Miljardeja vuosia kuu kiersi maata niin läheltä, että meret virtasivat kuun vetovoiman vaihtelun takia valtoimenaan valtavine koskineen mantereiden yli edes takaisin.   Maa-aines ja maan sisältä irronnet mineraalit, alkuaineet, kaasut eteenkin happi ja vety, hapot ja emäkset vyöryivät salaman sähköpurkausten sekoittama edes takaisin pitkin mannerlaattoja. Se oli kuin ikuinen...

2094. Johtamisessa on kyse viime kädessä elämän johtamisesta

     Arvostan suuresi Tero J. Kauppisen ajatuksia johtamisesta. Minulla oli ilo olla Hotelli Tornissa   Pro Economica tilaisuudessa, jossa julkistettiin paras johtamiskirja 1996. Sillä kertaa voiton vei Soinninmäen kirja.      HS:n jutussa ( http://www.hs.fi/ura/art-2000005310100.html ) Kauppinen kertoi, miten hän 68-vuotiaana pystyy luomaan uutta ja lanseeraaman ajatuksiaan maailman laajuisessa kysynnässä. Tieto ja uuden tiedon hankinta ovat siinä avain tekijöinä.      Hänen mottonsa, että johtamisessa on kyse elämän johtamisesta, on hätkähdyttävä tiivistys.      Tämä lähestymistapa on monessa suhteessa hedelmällinen henkilölle, joka aikoo heittäytyä johtamisen kehittäjänä  ja konsultin uralle.      Elämä on arkipäivää. Ensiksi sen voi elää laadukkaasti sen kummemmin ajattelematta sen nyansseja ja sisältöä. Se rullaa kuin itsestään, kun palikat on kohdallaan ja tervettä järkeä on päässä. Toise...

478. Elämä on sattumanvaraista

Näin Pisa-tutkimuksen aikana on hieman vaarallista sanoa elämän olevan sattumasta kiinni. Tähän onkin heti lisättävä, että myös jokaisen arkielämä noudataa omassa mitassaan ja olosuhteissaan luonnon lakien pitkiä kaaria, ei pelkkiä sattumien todennäköisyyksiä. Elämä alkaa ja loppuu aivan samalla luonnon varmuudella, kuin avuruuslakien mukainen tähtisumun meteoriitti tuo sattuma siivillään elämän aineksia aminohappoina ympäri avaruutta. Kohtaloon  uskova umpi optimisti pelimanni sanookin, että sattuman pirskeet tekevät ihmiselämästä seikkailun, johon on vain heittäydyttävä. Aurinko paistaa ja tie vetää. Kylän vanhin voi huomauttaa tähän, että pitää olla myös omia evätä mukana, ettei tarvitse painaa kaasua lisää, kun puut suurenee. Lopulta tulee suurin puu vastaan. Kylän viisain huokaisee, ettei ole olemassa suurinta puuta. On vain  pyrittävä omalla kouluttautumisella ja työllä luomaan  polku, jota pitkin elämä menee välttäen suuria puuita. Kun on apetta mukana voi sunn...

412. Himasen puheet - normikonsulttijorinaa

Himasen raportin keskeinen viesti on, että kansalliseksi tavoitteeksi on nostettava kaikkien mahdollisuus arvokkaaseen elämään. Tämä on hvyä tavoite ja varmmankin monelle keski- ja hyvätuloisille mahdollinen. Yhteiskuntaan kuuluu kuitenkin myös 160 tuhatta pitkäaikastyötöntä ja 800 tuhatta köyhää, joista 200 tuhatta vanhusta on tylyssä laitoshoidossa. Katainen pohtii Himasen raportti kädessä, pitäisikö ihmisillä olla vaihtoehtoja elämässään, vapaus valita mihin suuntaan elämäänsä vie. Kun tällaisia lausuntoja annetaan, pitäisi ottaa huomioon nämä köyhän laidan ihmiset eikä kovertaa heidän itsetuntoaan ja saattaa heitä arvotelun kohteeksi. Himasen mukaa kestävyysvajetta suurempi vaje on henkisen ilmapiin sulkeutuneisuus, kademieli  ja innostuksen puute. Jokainen Suomen lukeva tietää, että vienti pitää saada vetämään. Silloin voidaan myös tasoittaa köyhän laidan kulijoiden tietä. Pitäisikö innostusta lisätä ensimmäiseksi tällä sektorilla? Himasen sanoma johtamisen kehttiä...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *