Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella hörysulku merkityt tekstit.


536. Puisia kerrostaloja Suomeen

Suomeen rakennettiin   vimmalla lähiöitä suuren maamaaltamuuton seurauksena. Helsingin liepeille syntyi tuhansia betonisia elementtitaloja. Äänieristys ei kasvun kiihkossa tuntunut   tärkeältä. Nyt se vaivaa monia. Talot ovat muutenkin peruskorjauksien tarpeessa, ainakin putkiston. Nyt ei voi muuta kuin haikailla se perään, kun ei ollut silloin käytettävissä clt-rakentamista. Siinä kerrostalo tehdään puisista ristikkäin liimatuista elementeistä, levyistä. Ne muodostavan kantavan rakenteen. Puurunko toimii myös höyrysulkuna. Erillistä sulkua ei siis tarvita. Omistaja voi käydä paikan päällä katsomassa rakennusvaiheen aikana, millainen asunto syntyy, miltä ulko- ja sisäseinät näyttävät, mukavaa ja kätevää. Kemin ammattikorkeakoulu Lappia kehittää Suomessa rakennustapaa eteen päin. Aiemmin lainsäädäntö on rajoittanut puurunkoisten talojen rakentamista. Metsävaltaisessa Suomessa olisi toivonut tällä alalla kehityksen menevän nopeammin eteen päin, myös lainsäädännön. S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *