Oikeusministeriö lakkauttaa rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen RSKK:n, josta nykyiset vanginvartijat valmistuvat. Ajatuksena on, että vartijat tulevaisuudessa pätevöityvät ammattikoulutuksen yleiseltä turva- ja hoitolaan linjalta. Siis samalta linjalta, josta valmistuu mm lasten ja vanhusten hoitajat. Tällaisen uudistuksen laatijat eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää, että vankila työpaikkana on jatkuvaa tekemistä vankien kanssa, ei siis yhteistyötä, puhumattakaan hoitamisesta, vaan ponnistelua vartijan omalla panoksella saada vangista tämän vapauduttua mahdollisimman yhteiskuntakelpoinen kansalainen. Tallainen tehtävä on osoittautunut ehkä maailman vaikeimmaksi työtehtäväksi. Täytyy vakavasti kysyä, miksi ministeriö asettaa lapsenkasvoiset nuoret ihmiset näin ylivoimaisen vaikean haasteen eteen, kun nuorilla näyttää olevan vaikeaa ihan tavallisessa elämässä. Asian tekee vielä haastavammaksi vankiaineksen muuttuminen yhä ongelmallisemmaksi ja vaikeammaksi käsitellä ammatt...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)