Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella sosiaalituki merkityt tekstit.


2990. Kiirastuli odottaa kolmatta ja neljättä sosiaaliluokkaa

Maamme alempia väestöluokkia uhkaa elintason laskupommi. Se ei hiivi, vaan on kiihtymällä viriämässä räjähdyspisteeseen. EKP on nostamassa viitekorkojaan aluksi nollalla alkavalla numerolla, mutta kohta se muuttuu kokonaisluvuksi, jolloin 100000 lainan hoitokulut nousevat noin 1000 eurolla vuodessa. Sähkön hinta on jo paikoin 12 penniä kilowattitunnilta, jolloin sähköllä lämpiävän omakotitalon sähkölasku saattaa kohota sekin yli 1000 eurolla vuodessa. Kun polttoaineen pumppuhinta voi nousta lähelle kolmea euroa litra, 10000 kilometriä vuodessa ajavalle lisälasku on noin 500 euroa. Todennäköisesti myös vuokrien korotus kiihtyy. Ruoan hinta on jo alkanut kivuta ylös päin. Kaiken lisäksi mainittujen tekijöiden vauhdittama inflaatio tänä vuonna tuskin jää alle kahdeksan prosentin. Tällöin varovastikin arvioiden keskivero neljänteen ja kolmanteen sosiaaliluokkaan kuuluvien ihmisten vuotuinen lisälasku on tuhansia euroja vuodessa. Kun otetaan huomioon, että jo nyt nämä luokat kipuilevat raha...

2299. Sukupolvien välinen hyvinvointiero on itse aiheutettu

     Yle uutisoi 12.7.2019   https://yle.fi/uutiset/3-10875153 sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Uutisen mukaan Vihreiden   Iiris Suomela väitti nykynuorten olevan köyhempiä   kuin edeltäjänsä, mihin Taloussanomien Arno Ahosniemi provokatorisesti totesi nykynuorten köyhyydessään edustavan syöttöporsasta. Myös Turun Yliopiston Jari Erola suhtautuu epäillen Suomelan väitteeseen.   Tietokirjailija Pasi Toivanen käsittelee oikeudenmukaisuutta jo analyyttisemmin todeten, ettei väitettyä epäoikeudenmukaisuutta voi selittää vallitsevilla poliittisilla ja taloudellisilla toimintatavoilla, vaan rakenteiden merkityksellä on vaikutusta köyhyysväittämään.      Ilmaisu sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus vilahteleekin vähän väliä poliitikkojen, korkeiden virkamiesten, tutkijoiden ja tavallisen kansan sanoissa ja teksteissä. Ilmaisu on kuitenkin hyvin haavoittuvainen monesta syystä.      Ensiksi jos sukupolvi katsotaan o...

2012. Kelan Hyssälä: Suomi on suossa tuki- ja avustusryteikkönsä kanssa

     Suomi on tukiaisten maa, jossa kyse ei ole vain sosiaalituista, vaan tuista, jotka valtapuolueet jakavat omilleen ja kannattajakunnilleen. Tästä on ajanmittaa tullut automaatio.      EK pitää aivan luonnollisena, että innovaatio- ja yritystukiin käytettään laskutavasta riippuen 2-3 miljardia euroa vuodessa. Puolet tästä summasta ulkopuoliset evaluoijat ovat moneen kertaan todenneet olevan turhaa, kilpailua vääristävää ja avun saajalle vain lahjotus kuin mikä tapansa lottovoitto.       Maataloudessa kokonaisuudessaan tuki on vähitellen hyväksytty kognitiiviseksi vinoumaksi, jolle kerta kaikkiaan ei nyt voida mitään. Kehysriihessä tuli 50 milj € lisää eikä kognitiivisuus saanut säröäkään.      AY-liikkeen verottomat jäsenmaksut ja bisnekset ARA- asunnoilla ovat sulautuneet avustusvirtojen yhteiseen uomaan, jonka rannalla poliitikot vain vilkuttavat, kaikki tässä samalla rannall...

1504. Susi-Hukkanen Puna-Hilkan vatsassa

     Talouskamina käy kuuman kuin sulaton kita. Poliitikkojen loitsut sinkoivat ilmaan mustina kekäleinä. Tämä nähtiin eilen mtv3:n vaalipaneelissa. Puoluejohtajat kelaavat edes takaisin talousreseptejään lupaillen kuin tyhjästä 100 tuhansia uusia työpaikkoja. Liikutaan etiikan rajamailla.      Suomeen on syntynyt ainutlaatuinen tilanne maan historiassa. Median ansiosta jo puolet kansasta osaa ulkoa talousliturgian sakramentit. Tästä ulkoluvusta ei voi syyttä kanssa, vaan epäilty on itse susi: taloustiede. Sen ohuita kinttuja ei nyt kuitenkaan ole aikaa murehtia.      Pitääkö nyt ottaa esille fundamentit? Valtion tehtävänä on viime kädessä turvata kansalaistensa elämä ja yhteisöjensä toiminta.      Ministeri Ihalaisen viimeisimmän lausunnon mukaan maassa on 150 tuhatta pitkäaikaistyötöntä, jotka eivät työllisty olkoon taloustilanne mikä tahansa. Kaiken kaikkeaan maassa on noin miljoona ihmistä päivärajojen ja sosi...

624. Vasemmistoliitto ulos hallituksesta kehysriihessä

Hallitus joutuu tänään kehysriihessään todennäköisesti luopumaan alemmista arvonlisäverokannoista ja jäädyttämään perusturvaetuuksien indeksit. Sosiaalituki saatetaan asettaa osin vastikkeelliseksi ja opintotukituen määrä vielä enempi kytketyksi opinnoissa edistymiseen. Nämä ovat vasemmistoliiton aiempien linjausten vastaisia heikennyksiä ja  lisäävät liiton kammoavaa eriarvoisuutta. Tänään päätyvässä kehysriihessä saatetaan sohaista muitakin vasemmistoliiton pyhiä kohtia. Vihreitä ja kristillisiä tulevat kehyspäätökset ei aivan vatsanpohjasta kirpaise. Vihreät saavat nostetuksi fossiilisten energioiden veroja ja kristilliset ehkä suvivirren takaisin kouluihin laulettaviksi. Niinpä ei ole ihme, jos kehysriihen päätyttyä vasemmistoliitto marssii ulos hallituksesta.

604. Näköalaton kinastelu kestävyysvajeesta jatkuu

Helsingin Sanomien juttu 16.2.2014 moitti meitä aivan oikein vaihtoehtojen puutteesta valtion talousajattelussa. Budjetti- ja kestävyysvajeen kuromisesta voidaan esittää esimerkiksi seuraavat vaihtoehdot: Vaihtoehto 1. Sote- ja kuntauudistus sekä muun hallinnon tehostaminen toteutetaan. Haittaveroja, kuten, alkoholi-, tupakka- ja makeisveroja, nostetaan. Valtion lainan ottoa jatketaan viisi vuotta ja samalla seurataan, miten viennin arvo kasvaa. Jos viennin arvo ei kasva, myydään valtion omaisuutta 50 miljardilla eurolla, mm. pörssiyhtiöt, valtion saaristoalueet, osa metsistä Vaihtoehto 2. Sote- ja kuntauudistus sekä muun hallinnon tehostaminen toteutetaan. Haittaveroja, kuten, alkoholi-, tupakka- ja makeisveroja, nostetaan. Palkat ja eläkkeet sekä valtion tuet jäädytetään viideksi vuodeksi Vaihtoehto 3. Sote- ja kuntauudistus sekä muun hallinnon tehostaminen toteutetaan. Haittaveroja, kuten, alkoholi-, tupakka- ja makeisveroja, nostetaan. Työelämää joustavoitetaan Suomeen sopi...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *