Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella työura merkityt tekstit.


3858. Orpon leikkaukset ovat Neptunuksen tuolta puolelta

Orpon hallitus lupasi selättää valtion velan kasvun hallituskauden loppuun mennessä. Suomen bruttokansatuote on nyt noin 230 miljardia euroa. Suomen valtion budjetti tänä vuonna on noin 90 miljardia euroa. Nyt velkaa on noin 170 miljardia euroa. Miten nyt mennään eteenpäin? No katsotaan taivaan rannalle uuden sarastuksen nousun toivossa, ja otetaan budjettiesityksen mukaan uutta velkaa noin 13 miljardia euroa eli 18 prosenttia bruttokansantuotteesta. Mitä pitäisi tehdä piinasta pääsemiseksi. Riittävästi uutta velkaa otattamalla asia hoituisi nätisti, mutta raja se on köyhänkin syömisellä. Vyötä pitää kiristää. Ottamalla huomioon suorat ja verohelpotusten kautta saadut yritystuet suma kohoaa noin kahteen miljardiin euroon. Maatalouden tuet ovat vielä erikseen. Seillä on varaa leikata. Suomalisten luottamus toisiin ihmisiin ja jopa yrityksiin ja julkiseen sektoriin kansainvälisesti on korkealla. Tämä on hieno juttu. Tämä kaikki lisää koheesiota ja yhdessä selviämisen eetosta ja...

3857. Kun sattumat ohjaavat urakehitystä

En tiedä, onko nykyisten nuorten aikuisten mielissä hyvän urakehityksen saavuttaminen jonkinlainen päämäärä. Media tietojen mukaan on selvää, että ainakin pieni osa nuorista ei ole kiinnostunut hienoista jobeista ja niiden tuomista ”röyhelöistä” mottona hieno työsuhde auto jääköön muiden huoleksi. Joillekin on varmaan tärkeää saada itselleen statusta ja arvostusta. Tässä ei ole mitään paheksuttavaa, jos se tapahtuu reilun kilpailun hengessä. Yleensä kiipijätyyppejä jossain vaiheessa seuraa romahdus. Varma tapa päästä johonkin suurempaan on kartuttaa itselleen mielekkääksi koetun alan asiantuntijuutta pitkällä aikavälillä. Itse lähdin asiantuntijuudesta liikkeelle nollasta. Kahvikeittäjä, toimistoapulainen, kahvikeittäjä, säkkien puhdistaja, trukinkuljettaja, varastomies, opettajan sijainen, apulaissuunnittelija, suunnistelija, trukinkuljettaja, varastomies jne vuorottelivat usean vuoden ajan. Sitten sattuma puutui peliin osastopäällikön huomatessa minun maalaavan erään toimistoin sei...

3831. Elämänura se on tämäkin

En kerro tätä itseni tähden, vaan niiden vuoksi, jotka vaikeroivat, että heiltä on puuttunut lämminhenkinen koti, ja sen tähän aikuisena ahdistaa. Hyvän kodinhan on katsottu takavan hyvät edellytykset onnelliselle lapsuudelle, ja varmaan se osin totta onkin. Ensimmäiset vuodet 0-2 asuin Kärsämäen ulkorakennuksen yläkerrassa, johon mentiin ulkoseinään kiinnittelyjen portaiden kautta. Minulla on siitä hämärä mielikuva, koska suurta hätäännystä aiheutti ryömintäni portaita alas jäiselle pihalle. Noin kaksivuotiaana minut kuskattiin häkäpönttölinjurilla Haapajärvelle isäni kotitaloon. Isää ei siellä näkynyt, koska mies kuulemani mukaan oli sodassa jatkuvasti myös välirauhan aikaan jatkamassa sotilaspiiri tehtäviänsä Raahessa. Hän oli myös tavi- ja jatkosodassa sekä Lapin sodassa, joiden päätyttyä isä häipyi Helsinkiin. Minä jäin äitini itkujen kanssa isoisäni Kallen taloon jonkinlaiseksi elätiksi. Elättikauttani kesti 18 vuotta, jona aikana kaikkien ihmetykseksi keplottelin itseni yliopp...

2886. Sattumalta virkaan

Työelämä psykologi Sahimaa esitti 12 kuukauden ja 12 työpaikan kokemuksiinsa perustuvia näkemyksiä uravalintaan vaikuttavaista tekijöistä Ylen TV 1:ssä. Monella valinta tapahtuu sattuman kautta tai tilapäisesti paikan päällä olon ansiosta. Ilmeisesti monilla saattaa ollakin monia uria. Lienee myös niin, että urien summa ei yksiselitteisesti ole henkilön työelämä, vaan opiskelu työttömyys, pätkätyöt, määräaikaiset työt, vakityöt ja asemaan perustuva työ muodostavat enemmän tai vähemmän selkeä työelämäsokkelon.

2622. Hänen puhe muistutti konekivääri papatusta – paljonko vasta päätä istuva kestää

En ole nuori, mutta kodissamme pyörii kihertävän mukava joukko alempaa sukupolveeni kuuluvia tyttäriä ja poikia, yleensä päivittäin.  He kertovat luonamme käydessään asioista laidasta laitaan, kuitenkin nuorisolle ominaisella tyylillään ja intonaatiollaan. Puhe nopeus muistuttaa vauhtiin päästyään konekivääripapatusta. En väitä, että tämän perusteella olisin mikään nuorisokulttuurin asiantuntija edes käytännössä. Myös puheen intonaatio eroa huomattavasti minun pohojanmaan puhheista.  Tästä saamastani ja vähän muualtakin tulleen kokemuksen perusteella ja ottamalla pinta kuohunta pois, nuorilla on saman suuntaiset arvot kuin normi aikuisella. Puheet siitä, että nuoriso lähtökohdiltaan olisi jotenkin erilainen kuin aiemmin, tuskin pitää paikansa. Kaverit, musiikki, muoti, puherytmi ja lauseiden sisäinen painotus ovat erilaisia kuin meillä vanhemmilla. Kysyessäni leikkimielellä, tietävätkö he, mitä tarkoittaa omaan nuoruuteni kuuluva hämyt sana, he olivat hämillään, eivätkä tien...

2485. Uran luojat - kaivutöihin

Joskus arkikeskusteluissa varmaan itse kukin on tullut maininneeksi uran luomisen esimerkiksi: ”Hän on luonut hyvän uran etenemällä osastopälliköksii saakka.” Kielitoimiston sanakirja mainitsee ura sanan etymologiasta, että ura merkitsee esimerkiksi äänilevyn uraa, jossa neula kulkee. Se voi merkitä myös työssä saavutettua etenemistä esimerkiksi hänellä on pitkä ura lääkärinä. Uran luonti käsitteenä on liian determinististä, ennalta ohjautuvaa, suunniteltua ja päätettyä. Usean kohdalla on sattuma tai sattumat vaikuttaneet, miten henkilö on ajautunut, joutunut, tullut tilaisuus siirtyä toisenlaisiin tehtäviin. Usein on kyse henkilön oman käsityksensä mukaan paremmasta tehtävästä. Toki on myös tapauksia, jossa henkilö on siirretty sivuun tärkeältä paikalta vähempiarvoiseen tai peräti saanut potkut ilman tieto seuraavasta työpaikasta. Yllä oleva tekstin lähtökohta on palkkatyöntekijän. Perheen äidillä tai huoltajalla taikka esimerkiksi maanviljelijällä tai pientilallisella ei tule ens...

598. Vaalien keskiöön budjetin superkehys – Korkmanin laajennettu kehysmenettely

Siksten Korkman käytti eilisessä A-studiossa tärkeän puheenvuoron kestävyysvajeen kuromisesta kiinni. Hän mainitsi termin ”laajennettu kehysmenettely”, minkä sisällöstä toimittaja ei heti ymmärrettävästi oikein saanut kiinni. Jotta ennen eduskuntavaaleja saadaan aikaan kunnon vaalikeskustelu, jokaisen merkittävän puolueen pitäisi tunnustaa tosiasiat: *budjettivaje on noin 10 miljardia euroa *sen kurominen kiinni kestää  kaksi vaalikautta *Suomen bisnestuotannon perusta on pudonnut pysyvästi noin 10 prosenttia (hevosvoimista on lopullisesti kymmenes pois) * ei tarkasti tiedetä, mitkä tulevat olemaan Suomen tuotannon ydinbisnesalueet *väestö vanhenee jyrkästi *työuria on pidennettävä *työmarkkinat eivät jousta riittävästi *kuntarakenne on uudistettava *sote-reformi on toteutettava Listalta varmaankin puuttuu kohteita. Sen aihiosta suurin osa on kuitenkin tullut median, asiantuntijoiden ja  poliitikkojen toistuvien puheenvuorojen ansiosta laajasti suuren yleisön, ain...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *