Yleisin syy työpaikkakiusaamiseen on erilaisuus. Jo se, että henkilö viihtyy yksin lounastunnillaan tai tuo eväät töihin, riittää. Eräässä työpaikassa henkilö joutui kiusatuksi, kun ei tullut yhteiseen kahvipöytään kuuntelemaan esimiehen lukemia Iltasanominen 10:tä kysymystä. Melko usein on kuitenkin niin, että esimies on tavalla tai toisella kiusaamisen takana. Hän voi tehdä tämän hyvin pienin elein. Pienin ele esimieheltä on olla puuttumatta kiusaamiseen. Esimies voi olla monella muullakin tavalla kiusaamisen takana. Hän voi sallia sen tai ylläpitää kiusaamisen mahdollistamia valtarakenteita. Räikeimmillään hän voi olla pääkiusaaja. Tällöin on kyseessä hyvin vakava tilanne. Jos tässä tapauksessa esimiehen esimies ei vältä kiusaamisesta, tilanne on erittäin vakava. Työntekijän on pyydettävä ulkopulista apua. Esimiehen ollessa pääkiusaaja kiusaajien määrä kasvaa räjähdysmäisesti, koska esimiehen ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)