Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella vaalit merkityt tekstit.


3903. Ylen aamu-uutisten polviohjelma

Ylen TV:n aamu uutisten mukaan toinen jalka toisen päällä uutisissa esiintyminen on noussut yleiseksi tavaksi 40-kymppisten harmaa pukuisten miesten keskuudessa. Juontaja on saanut Yleltä tiukat ohjeet noudattaa tätä ohjetta asiaistunnoissa.  Aamun ohjelmassa kolmesta yksi vieras ei pysytyn tätä ohjetta noudattamaan. Kesämökin huussin oven takaa kuultujen määräysten mukaan jäykkä jalkaiset joutuvat jatkokoulutukseen polvi kysymyksessä. Koulutus on avoin kaikille halukkaille. Ministeri Purra on luvannut valtion maksavan kulut, jos pääministerin vastustus asiaan saadaan murrettua ja taivuteltua hänet osallistumaan koulutukseen. Kepu ja demarit lämpimästi kanatavat. muutosta, mutta vain tällä hallituskaudella.

3839. Aika on rahaa, jolla moni on maksanut velkansa

Aamun Kulttuuricocktail oli sekaisin kuin seinäkello sen esittäessä itselleen  varattomien lasten yhdistyksen määrärahoja itselleen. Pehkotukkaien kaveri kaiveli hampaitaan kuten entinen hepokatti ja vetäisi samalla povitaskustaan Taivalkosken kartan osoittaakseen, kuinka eliitin hylkäämä Kalle Päätalo oli viimeiseksi  jääneessä kirjassaan kirjoittanut Jokikylän kansakoulun hyyssykän seinään niin rivoja lauseita, että paikallisen maaherran oli ollut pakko tulla rovastin kanssa liennyttämään kirkonmäen mielialoja. Porukan naisedustaja piti tätä täytenä pornona, koska  mainittu hygienialaitos sijaitsi  liian lähellä pitäjän tyttökoulua, jonka toimita-ajatuksena oli rekisteröidä Päätalon kirjojen  kirosanat ja  luovuttaa kokoelma Ranuan kirjastoon. Orpo saadessaan kuula Ranua hankkeesta oli tullut hyvin iloiselle päälle, koska Ranua projekti osoittaa kuinka hyvin ja syvällisesti kokoomus tuntee taidetta ja siinä samalla oppii kertolaskua. Yhteen laskemisen puo...

3837. Se iski häneen kuin kimeä kirkaisu

Kaiken kaikkiaan eilinen Orpon esitys vaalikeskustelussa oli konsulttien äärimmilleen hiottu näytös lattean Orpon asuun puettuna. Se oli tosikkomaista jäykkyyttä, josta kuulijan havantoihin  pilkahtelivat vain ulkoa opeteltu tosikkomainen maneeri vailla henkilökohtaista särmää. Mies oli kuin kolmekymmentä luvun kansakoulun opettaja puhumassa teemalla koti, uskonto ja isänmaa. Ero  Sari Essayahiin ja Minja Koskelaan oli valtava heidän esiintymisestään heijastuessa inhimillisyyttä ja lämpöä Orpon vaikuttaessa olevan enemmän uniformuun  puettu puoluesoturi kuin puoleensa vetovoiminen vaaliehdokas. Orpon kokoomus valehteli kuin pieni sik ..a hänen todetessa, että on aivan sama kuka terveyspalvelut tuottaa, kunhan ne tuotetaan laadukkaasti ja tehokkaasti. Jos Orpo puhuisi totta, niin noin 200 miljoonan euron summa voitaisiin antaa julkiselle sektorille eikä yksityiselle, kuten nyt on käymässä. Orpon pitäisi tietää, ettei ole sama kuka peruspalvelut tuottaa, sillä peruspalvelui...

3300. Puhuuko Stubb sivu suunsa

Tämä postaus perustuu arki psykologiaan ja on täysin subjektiivinen. Kyse on Aleksander Stubbin eräästä vain luulotellusta persoonallisesta ominaisuudesta ja sen sopivuudesta presidentin viran hoitamiseen. Tunnetusti Stubb on avoin, rehellinen, suorasanainen, tietävä, korrekti ja kaikin puolin sopiva ja miellyttävän tuntuinen henkilö presidentiksi. Kaikki siis hyvin. Nyt tulee se subjektiivinen osuus. Näyttää, siis vain näyttää, sivullisesti asiaa seuranneelle, että jossain vaiheessa presidenttinä hän saattaa lausua jotain vaikkapa sivulauseessa sellaista, joka on Suomen presidentille moitittavaa ja Suomen etujen vastaista. Tätä vaikutelmaa vahvistaa Stubbin TV- esiintymisessä esiin tuleva luontevan puheen soljumisen puuttuminen eli puheen rytmi on ikään kuin käsijarru päällä puhumista.

3288. Missä viipyvät eilisen presidenttipelin Aaltolan neuvostohännät

Elisessä MTV:n presidentin vaalikeskustelussa Stubb teki suuren mokan julkistaessaan Ukrainan voittajaksi lähes kaksi vuotta kestäneessä sodassa. Tämä oli melkoinen sammakko professorimieheltä, joka on vuosikausia kiertänyt maita ja mantereita puhumassa eri yliopistoissa ulkopolitiikan saloja tuhansille opiskelijoille. Sota Ukrainassa jatkuu eikä loppua ole näkyvissä, sillä Venäjä on vetänyt sotimisen pitkän koodin päälle. Tämä tarkoittaa, että Venäjä on varautunut käymään taisteluja vuosikausia eikä se välitä miestappioista niin kauna, kun se saa pakotettua syrjäisten seutujensa unohdettuja miehiä kruunun rulliin, jolloin tappiot hukkuvat laajalle Venäjän maalle lähes jälkiä jättämättä. Muutoin eilinen sessio oli Stubbin ja Halla-ahon showta. Aaltolan habituksesta oli aistittavista ”miksi minä lähdin tähän rumbaan mukaan”, sillä niin vähäsanaiseksi ja -eleisiksi verrattuna ehdokkuusajan ensiviikkojen kiihkeyteen hänen lauseen rakentelunsa ja kehonkielensä luisuivat Tästä osoituksena...

3281. Mika Aaltola presidenttivaalien auervaara

Nyt ei auta muu kuin arabian kielen opiskelun vaihtaminen esperanton tankkaamiseen.   Näyttää siltä, että Aaltolan kannatus on jo ohittanut käännepisteenteen alaspäin eli laulun sanoin ”vuoden ovat vierineet, hurmaus on haihtunut, nuoruus jo mennyt on, jäljellä on ikävä”. Pastori Laajasalon lohdullisesti haastattelemana Aaltola kertoi surumeilisen, mutta ulkokullatun tarinan ylimääreisestä käynnistään roskiksessa hakemassa sieltä satunnaisesti tapaamansa ihmisen osoitteen. Hän oli unohtanut kirjoittaa tälle, vaikka oli luvannut niin tehdä.  Hän kertoi myös pastorille suhteestaan kristinuskoon, jonka periaatteita sanoi pitävänsä hyvänä ohjeena jokapäiväiselle elämiselle. Hänen selityksensä omasta hengellisyydestään oli kiusallista kuultavaa hänen ulkokultaisuutensa jälleen loistaessa koko studion tilavuudelta.  Pintapuolinen laupiaan Samarialaisen rooli sopi hetkeksi kenelle tahansa, mutta jotta se olisi henkilön identiteettiin aidosti kuuluva käyttäytymismalli, sen p...

3152. Sietäkää, sietäkää nyt satunnaista pilkkaa Kepu ja SDP

Ylen Kulttuuricocktailissa japanilainen säveltäjä Sakamota sai hyvää kyytiä Debussy kolmelta suomalaisilta arvostelijalta, jotka olivat Onni-, Mietti-, ja Kosonen. Nimien kirjoitusasuissa tulee esille oivallisen tasapainoisesti suuren mystisen lumonsa säilyttäneen Sakamoton herkkyys aistia Haaviston sanoin globaalisten Torvien pyrkimys harmoniaan kaikilla aikaväleillä (ennen kaikkea yöaikaan). Kirjoitusasu alle viiva Taalanteen ajamaa paperin ja musteen säästämisvisioita. Nimenomaan Onninen korosti M.A. Nummisen osuutta Debyssyn elegioissa. Miettinen hymähti ja oli edelleen pahalla päällä viidettä päivää liiton niille äänestäjille, jotka olivat karanneet vaali-iltana Juttutupaan. Tämä porukka oli rynnännyt väkivalloin liiton hurjimmilta vartijoita tähän tupaan. Orpo kuulema pitää myös viidettä päivää kasvoillaan konsulttitoimisto Ensi Avun ja Liike Edes Takaisin loihtimaa ilmettä. Orpolta oli viimeisessä suuressa vaalikeskustelussa tämä ilme hieman valahtanut alas ja alkanut muistuttaa...

3151. Puolueen ansiona ei olekaan lahjattomuus, vaan kyky selittää Helsingin palkanmaksua

Monikertainen pääminisetri M. Vanhanen totesi eilisessä A-studiossa, että siitä vain kokoomus leikkaamaan yhdeksän miljardia euroa valtion budjetista kuuden vuoden aikana. Todennäköisesti kokoomus vastaa, että se on mahdollista leikkaamalla vuosien 2031-2037 suunnitelluista valtion menoista tämä summa. Ja jos tämä ei riitä, nostetaan tuottavuutta kolme prosenttia vuosittain. Tällaiset eurot on niitä avaruudessa leijuvia kolmen tonnin euron seteleitä, joiden metsästämiseen kokoomus on keksinyt patentoidun ratkaisun. Niinpä kokoomus osoittaa ratkaisullaan, ettei sen ansiona ole lahjattomuus, vaan puoli jumalallinen kyky potkaista tuottavuutta yläviiston ja palkkoja  vesitasoon. Tämä kuulemma hyödyttää kaikkia.

3148. Ylen Jälkikaronkassa kuona valui alas päin

Ylen Jälkikaronkka oli saanut kepulta toimeksiannon viedä Massey Ferguson traktori vuodelta 1955 Jupiterin eksoplaneetaksi sen kyvyn takia imuroida runsaasti valtion tukea, missä olosuhteissa ja missä paikassa tahansa, jopa kääpiö planeetoilla. joissa ei ole magneettikenttää suojaamassa aurinko- ja vasemmistosäteilyltä. Ei huolta saarnasi tiheästi puhuva raadin naisjäsen, sillä hänen tietojensa mukaan entinen DI pääministeri oli kehittänyt superkepusport vehnälajin, joka kasvaisi Jupiterille asti, ja näin se samalla eliminoisi kaikki ylimääräiset epä- ja reaalipoliittiset säteilyt jättäen jälkeensä vain tuuman pituisen demarissängen.   Säteilyn torjuja oli puoluesihteerin mukaan niin tehokas, että se kepittäisi menne tullen vasemmiston säteilyn torjua Zetorin, jota ei saa sekoittaa sen nimiseen kapakkaan, koska kummankin jäljellä oleva maine näin menehtyisi. Tämän tiedon tultua Orpon korviin tämä ensin käytyään tarkistamassa tilanteen Zetorin ovella, houkutteli entisen pääministeri...

3135. Hänen yllään uusi takki näytti viiden päivään päästä vanhalta

Lukiessa kokoomuksen vaaliohjelmaa mieleen tulee väistämättä tekstin etsivä, sisään rakennettu pingottava ja harhauttava sävy, jolloin se ajoittain tuntuu lukijaa siveleviltä intiimeiltä tunnustuksilta ja ajoittain tuonpuoleisen maailmaan armon parahduksilta. Tällainen dualismi näyttäytyy sivulliselle ihmishahmona, joka menee vauhdilla eteenpäin, mutta pysyykin paikallaan tai kompuroi menneen jäljillä. Neuvostoliitossa muistelu oli vaarallista, mutta muistiinpanot kohtalokkaita, koska ne todistivat vääjäämättä, miten toverit auttoivat selviytymään koneiston raateluista. Onneksi kokoomukselle, se ei ole yksin tämän NL:n mallin kanssa, sillä jokaisella varteenotettavalla puolueella on sen omat tilikirjansa, jotka se vaalien alla haluasi itse ja ennen kaikkea myös muiden puolueiden unohtavan. Jos kokoomus kohtaa jonkin puolueen lukemassa ääneen sen menneen kauden ”tilikirjoa”, sen kannattaa huudantaa suursäveltäjän Prokofjev’n kahta lempi sanontaa: ”Huvittavaa” tai Onko selvä”.

3119. Vaaleissa perussuomalaisten hyytävä dna-PS putoaa taivaalta

On järkyttävää saada tietää, että minä, sinä ja perussuomalaiset maan päällä ovat saaneet alkunsa avaruuden taustasäteilyn atomin törmäyksestä meteoroidiin, joka on suistunut aikoinaan maan vetovoima kenttään ja sen vaikutuksesta maahan. On vielä järisyttävämpää nähdä perussuomalaisista tulevan kevään vaaleissa suurin puolue. Kaikki taivaan kappaleet ja avaruuden lait ovat tämän ennustuksen toteutumisen puolella jopa niin dna-PS voi pudota taivaalta kiven murikan mukana maaseudulle. Kaiken lisäksi Inflaatio, laukkaa, sähkön hinta loikkii, korot pomppivat ylös alas ja lopulta sinne tänne, ruoka kallistuu nälättäen kansaa, soiden ennallistaminen nöyryyttä talonpoikaa ja palkkaneuvottelut ovat sumun vallassa. Valtion velan noususta PS-kansa ei välitä mitään. Summa summarum pöytä on katettu perussuomalaisille.

2861. Luottamustehtäviin vain oppineita ja koeteltuja henkilöitä eikä lahkolaisia

Joillain ihmisillä  on pätevin perustein halu hankkiutua yhteiskunnan vaikutuspaikoille, kuten kunnan ja valtion luottamustehtäviin. Näistä hän on vastuullinen päämiehilleen eli äänestäjilleen  (nyt puolueelle).  Näin demokratian tulisi toimia, mutta demokratian ei tarvitse toimia huonosti, mistä on nyt esimerkkejä. Jo peruskoulussa ja kodin askareissa lapsemme saavat kirjatietoja ja käytännön malleja, miten maailman heidän ympärillään pyörii. Iän kasvaessa tieto määrä karttuu ja monipuolistuu. Aikuisiässä jotkut meistä luulevat olevansa jo tiedoilla kyllästettyjä ja käyttäytyvät sen mukaisesti. On totta, että yhteiskunta ja sen ilmiöt monimutkaistuvat ja yhden ihmisen on joskus vaikeaa hahmottaa, millisten prosessein varassa lähiyhteisö ja koko maa ja maailma toimivat. Kun ihminen joutuu tai pääse vaalien kautta vaikuttajapaikoille, häneltä vaaditaan kokonaisuuksien hallintaa. Se on ankara vaatimus. Nyt on jo viitteitä siitä, että vaaleilla valitut henkilöt joutuva...

2840.Eilinen vaalitentti oli Orpolle Waterloo

Eilinen suurimpien puolueiden puheenjohtajien vaalitentti oli Orpon Waterloo. Tie alas Waterloon kumpujen laaksoja kohti alkoi hänen aloituspuheessaan. Hän jostain syystä ei ollut oma itsensä eleidensä ja puhumisensa joustavuudessa. Orpo melko yksitotisesti saarnasi, ettei hallitus ole saanut mitään aikaan. –Te vain asettelette mitoituslukuja sairaanhoitajien määristä. – Eivät nämä tuo mitään palveluja, vaaditaan tekoja. Marin pystyi hyvin kontraamaan. – Hyvä Petteri, pienimpiä eläkkeitä on nostettu ja opintotuen leikkaukset on poistettu teidän niitä pienennettyä  sekä omaishoitajien asemaa on parannettu. Mitään linja erimielisyyksiä palvelujen tuottamisessa Orpon ja Marinin välillä ei ollut. Mitä pidemmälle Marin jatkoi toimenpiteiden listaa, sitä tuskaisemmaksi Orpon ilme muuttui. Perussuomalaisten Riikka Purra luetteli tutuksi tuleen listaan haittamaahanmuuton kustannuksista, mutta järkevänä ihmisenä hän jätti mainitsematta heille rakkaan EU:n aiheuttamat miljardi kustannukset. ...

2833. Elpymisen pitää olla vailla hävyttömiä vivahteita

Yhdysvaltoja piinasi 1930-lvulla tomumyrskyt, mikä oli seurausta karjalaumojen preeriaruoholle aiheuttamista tuhoista. John Steinbeck kirjoittaa tästä katkeran kirjan ”Vihan Hedelmät”. Hän kuvaa Salinaisin laakson elämää, jossa veljekset käyvät väillä veljeyden ja välillä vihan sotaa. Maa oli kovan laman kourissa kerjäläisten päivystäessä kadun kulmissa aterian hintaa. Hippiliike liehuvine huiveineen ja soivine kitaroineen oli vain pirullinen alkusoita Vietnamin sodan päättymiselle. Vietnamin sodan loppuvuodet raatelivatkin haavoittuneiden ja kaatuneiden perheitä. Sopeutuminen rauhaan ei ollut sitä, mitä sodasta palaavat odottivat ja mitä koko kansakunta kuvitteli. Sodan kumun kaikottua arkielämän harmauteen maa höyrysi jo sisältä. Sodasta palaavalta vaate pussiaan roikottavalta konkarilta taksikuski kysäisi ”Mitäs äijä, mistäs tulet”. Äijä istui mykkänä. Kaduilla kulkiessaan konkaria katseltiin pitkään kysymys silmissä ””Mitä sinne menitte”. Presidentit vaihtuivat, kuin vuorovesi ja m...

2532. Mies, jolle A-studio toivotti vaalikeskustelussa hyvää menneisyyttä

Keskustelu vaalien lykkäämisestä parilla kuukaudella eteenpäin on saanut median sekaisin. Se pyörittää myllynkiviään ilman jyviä niin, että pölyä tupruaa ja kipinöitä kimpoilee Suomen jokaiseen kolkkaan. Ani varhain aamulla alettiin syyttää matematiikka parkaa ja sen ohella asiaintuntijoiden kykyä avun antamisessa päätöksen teon avuksi. Vene kääntyi yhtäkkiä ympäri, sillä ennen valitettiin faktojen puuttumisesta ja nyt kauhistellaan, että faktat sotkevat sumuisia ajatuksia. Täytyy huomata, että matematiikka itsestään ei tee mitään,  vaan se tomii samalla tavalla kuin basso, joka vain on.       Entinen oikeusministeri Häkkänen piti A-studiossa tärskäyttävän esitelmän penäten, miksi hallitus ei ole valmistautunut riittävän ajoissa uhkaavaan tilanteeseen. Vallassa oleva ministeri Henrikssonin sanoma oli, että tilanteeseen alettiin varautumaan jo lokakuussa kuntiin lähetetyillä ohjeilla. Tämä ei tehnyt mitään vaikutusta oppositiopuolueeseen, jossa haukottiin vain hen...

2521.Vaalipäällikön mukaan ministeriö ei ole ennustaja vaalien myöhentämisestä - koronan II taso on päällä

Oikeusministeriön vaalipäällikkö kummastutti kaksi eri kertaa eilisessä HS:ssä lausunnossaan vaalien lykkäämisestä sanomalla, ettei hän ole mikään ennustaja. Tällainen lausunto ministeriöltä julkisuuteen luo tumman varjon ministeriön muun henkilöstön päälle puhumattakaan siitä, että vaalipäällikköä olisi pyydetty ennustamaan. Faktat vapauttavat vaalipäällikön ennustajan roolista ennakoijaan, sillä ne kertovat, että COVID-19:n muutaman viikon kumulatiivinen ilmaantuvuus on   ripeässä kasvussa, pk-seudulla rajussa. Vaalien myöhentämisessä pitää noudattaa varovaisuusperiaatetta. Tämä tarkoittaa, että tilastollisin ja todennäköisyyslaskennan keinoin analysoidaan ensiksi , millaiset myöhentämisen vahingot ovat, jos korona on jo laantunut vaalipäiviksi, ja toiseksi, mitä etuja saadaan myöhentämisestä, jos korona ei ole laantunut. Jos vaalit aiotaan pitää normaalisti, koronatilanteen indikaattoreiden pitää osittaa jo nyt reipasta ja pysyvää viruksen taantumaa. Tämän hetken luvut, ni...

2251. Toisenlaisilla vaalilupauksilla on kysyntää

     Eduskuntavaalit lähestyvät. Perinteisesti vaalilupaukset ovat keskittyneet lupauksiin poistaa jokin kansalaisia tai kansalaisryhmää koskeva epäkohta ja tehdä niihin parannuksia silottelemalla faktoja Kuuluisin lupaus lienee Erkki Liikasen töräytys nostaa lapsilisä puolella. Toisaalta eihän vaalilupauksilla juuri ole merkitystä. koska poliitikot eivät niitä toteuta jonkin puoleen tai puolueiden vastustuksen takia.      Ajattelu- ja tiedotuskapasiteettia omaava poliitikko olisi vahvoilla, jos hän lupaisi ihmisille hyvää ja mielenkiinoista elämää kuvailemalla, millaista se uusi elämä on eikä sitä, paljonko Suomen metsät kasvavat. Jälkimmäisestä viis välittävät metsättömät ihmiset.      Vaalilupausten toteuttamatta jäämisestä ei seuraa juuri mitään uskottavuus ongelmia poliitikolle, ellei hän aivan hölmösti lupaile. Korkeintaan vaalikauden lopussa, kun vuorovesi laskeutuu, voi paljastuu,   että hän uinut koko vaalikauden pitkissä kals...

2169. Presidenttiehdokkaiden vaahvuudet ja heikkoudet - sopivin

    Organisaation menestyksen kannalta yksi merkittävä tekijä on tehdä oikeita rekrytointeja. Tämä koskee jokaista tehtävätasoa, mutta ennen kaikkea johtajien kyvyt taidot yksikön elinvoimaisuuden edellytysten luomisessa ja elinvoimaisuuden saavuttamisessa ovat keskeisessä asemassa henkilövalinnassa.      Rekrytointitilanteen merkitys on koettu maailmanlaajuisesti organisaation onnistumisen mahdollisuutena, minkä tähdellisyys ymmärretään globaalisti. Siksi siitä on myös kirjoitettu lukuisia oppikirjoja ja pidetty lukemattomia seminaareja ja puheita. Tieto siis on ja sitä myös käytetään. Useat kansainväliset ja kansalliset rekrytointipalveluyritykset auttavat yrityksiä, virastoja ja laitoksia sekä kolmannen sektorin organisaatioita saamaan parhaan mahdollisen henkilöt avautuvaan virkaan tai toimeen.      Lyhyesti esitettynä valituksi tulevan henkilön tärkeitä ominaisuuksia ja vaatimuksia ovat mm yleinen kokemus työelämässä, toimialan kokemus, toi...

2135. Suomi ajautuu sisäpoliittisesti ja taloudellisesti vaaralliseen tilanteeseen

     Sote uudistuksesta tulee päivä päivältä enemmän esille sen heikkouksia osoittavia seikkoja. Viimeksi asiaintuntijoiden lausunnot kahden miljardin säästön kääntymisestä kahden miljardin euron vuosittaisiksi menoiksi on paha isku soten suunnitelluille säästöille.      Päivän HS:ssä asiaan tarttui professori Jussi Huttunen ( https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005455978.html ), joka totesi   kustannusten nousun syyksi mm. maksullisen perushoidon ja erikoishoidon lisääntymisen nykytilanteeseen verrattuna. Menolisäys saattaa nousta neljä miljardia euroa suunnitellusta. Kaiken tämä päälle tulevat peruslakivaliokunnan mahdollisesti esittämät uudet kannanotot. Kaikesta huolimatta Kokoomus ei anne periksi valinnan vapaudessa, ei ainakaan ennen, kuin se vuosia kestäneen epämääräisen välitilan aikana ehtii hankkia markkinaosuuksia yksityisille terveysalan yrityksille, mikä näyttää onnistuvan.      Toinen merkittävä yhä enemmän julkisuutta...

2127. Taloustiede ei ole tiedettä, vain politiikan padat porisevat

     E nsimmäisen padan myrkkykeitos sekin   on ollut jo vuosia valmis. Siellä ovat talousasiat kypsyneet valeuutisiksi, joita taloustieteen nimissä poliitikot heittelevät suistaan kansalle, kuten työjoustot työllistävät tai dynaamiset vaikutukset johtavat hyvän kierteeseen. Nyt juuri kehutaan yhtiöveron laskua talouden elvyttäjänä, vaikka mitään näyttöä ei ole. Taloustiede ei olekaan tiedettä, sillä se ei täytä tieteen kriteerejä, mm tieteelle tyypillistä kokeen toistettavuusvaatimus ei sillä toteudu, kuten esimerkiksi lääketieteessä. ”Taloustiede” pikemminkin joukko oppeja ja sääntöjä, joiden mukaan talous voi toimia, mutta mitään varmuutta ei ole.      Toisessa padassa hallituksen puoluejohtajat keittävät edes takaisin talousreseptejään lupaillen kuin tyhjästä työllisyysasteen nousevan 72 prosenttiin samalla, kun maassa on kasvava määrä hyvässä työiässä olevia syystä tai toisesta työhaluttomia ihmisiä. Avoimiin työpaikkoihin ei ole hakijoita. Viime...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *