Lukiessa kokoomuksen vaaliohjelmaa mieleen tulee väistämättä tekstin etsivä, sisään rakennettu pingottava ja harhauttava sävy, jolloin se ajoittain tuntuu lukijaa siveleviltä intiimeiltä tunnustuksilta ja ajoittain tuonpuoleisen maailmaan armon parahduksilta. Tällainen dualismi näyttäytyy sivulliselle ihmishahmona, joka menee vauhdilla eteenpäin, mutta pysyykin paikallaan tai kompuroi menneen jäljillä. Neuvostoliitossa muistelu oli vaarallista, mutta muistiinpanot kohtalokkaita, koska ne todistivat vääjäämättä, miten toverit auttoivat selviytymään koneiston raateluista. Onneksi kokoomukselle, se ei ole yksin tämän NL:n mallin kanssa, sillä jokaisella varteenotettavalla puolueella on sen omat tilikirjansa, jotka se vaalien alla haluasi itse ja ennen kaikkea myös muiden puolueiden unohtavan. Jos kokoomus kohtaa jonkin puolueen lukemassa ääneen sen menneen kauden ”tilikirjoa”, sen kannattaa huudantaa suursäveltäjän Prokofjev’n kahta lempi sanontaa: ”Huvittavaa” tai Onko selvä”.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti