Miesten hiustyylit eivät ole luonnonmullistuksien kaltaisia yhtäkkiä tapahtuvia järkytyksiä, vaikka joskus aikalaisilla on ollut aihetta ajatella näin. Moni maalainen etenkin lestadiolaisalueilta muistaa pitkätukkaisten roikaleiden mahtipontiset patsastelut ja sivukylien tyyppien tuuppimiset kirkonkylän ainoan elokuvateatterin jäisellä pihalla. Jo 1960-luvun alussa yliopistorienoissa pärjäsi vähemmällä suukovilla, jos nuoren miehen hiukset olivat leikattu stoalaisen tyyneen mitäänsanomattomuuteen.
Lyhyt 100 vuoden kertaus osoittaa monen kirjavat
kiertokulut leimaamassa, minkä sortin aatteen pätemättömyytensä kilpensä hiuspehko
on kulloinkin toiminut. Näyttää siltä, että muodin mittarissa aikataulua on
vain 100 vuoteen asti eri tyylejä, sillä joka sadas vuosi mittari aloittaa taas
siitä, mistä se pyöräytti ensi lukemat, joita se alkaa toistaa taas sadan
vuoden verran.
Tarkalleen 100 vuotta sitten Lontoon Peaky Blindres
rosvokopla oli sonnustautunut prikulleen samankaltaisen sivuilta ihon myötäiseen
ja päältä paksuun kuontaloon kuin nykyajan nuoret miehet. 1930-luvun militaristiset
aatteet edellyttivät mitäänsanomatonta jokseenkin lyhyttä joka puolelta tärveltyä
leikkausta. Toinen maailman sota ei hiustyylissä muodilla mälläillyt, vaan
sotilaan hiukset saivat sen kohtalon, minkä paikallinen oto parturi kirjuri
töiltään ehti muotoilla. Sodan loppu vaiheessa, kuin kunnian osoituksena
tulvalle rauhalle, päänahka sai peitteeksi noin sentin pituisen pystytukan. Ehkä
se oli merkki yhä runsaina esiintyville täille ottaa hatkat päännahasta ja
jättää kaveri rauhaan liialliselta pääseudun kynsimisiseltä. Kun sota oli käyty, jostain ihmeestä tukkaa
alettiin sukia taakse päin päänahkaa myöten. Ehkä tällä tavoiteltiin sodan kahleiselta
vapautuvalle vireydelle vain lisää virtaviivaisuutta ja kiivaampaa elämän
rytmiä. Elvis tuli ja muutti kaiken. Pojatkin alkoivat käyttää silfvergreniä ja
muotoilla päähänsä laineita.
Kommentit
Lähetä kommentti