Kuten kaikki talousviisaat ovat toistelleet, että valtion velkakellon tikityksestä päästään eroon työllisyysasteen nostamisella, tuottavuuden kohtaamisella ja kohdennetuilla säästöillä, jotka ilmeisemmin tarkoittavat julkisten menojen karsimista. Tässä katsantokannassa lähdetään siitä, että julkinen sektorin on paisunut liian suureksi. OECD:n mittapuun mukaan julkisen sektorimme suuruus on alle keskitason. Sen jankkaaminen ei paranna tilannettamme. Sen sijaan harvoin kuulee väitettävän, että avoin eli yksityinen sektori on liian pieni lisäämään tarvittavaa bruttokansatuotteen kasvua. Toki näin implisiittisesti kommentoidaan. Eilen A-studiossa eräs naisjäsen tarkoittaen talouden kasvua huudahti pariinkin kertaan, että mennään ilolla eteenpäin. Se on oiva asenne. Se kertoo, että olkoon työ ilomme, mihin pessimisti kyllä keksi lisätä, että älkäämme iloitko aina. Kuten valistunut lukija tietää tuottavuuden ja yrittäjyyden kasvu saadaan aikaan vieressä oppimisella, sujuvalla ja hyvällä koulutuksella tarhasta yliopistoon sitä kautta syntyvilla innovaatioille ja investoinneilla. Eli pelkistänen ihanteellinen julkinen sektori tuottaa mahdillisimman pienillä panoksilla rakenteet ja palvelut, joiden varassa yksityisen sektorin toimijat voivat tuottaa kilpailukykyisiä tuotteitta.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti