Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella sijoituskuori merkityt tekstit.


2224. Sipilän kasvaminen täysveriseksi poliitikoksi

     Yleissuomalaisiin politiikan pelisääntöihin aluksi naiivisti suhtautunut pääministeri on neljässä vuodessa omaksunut ne paremmin kuin lukkari lempivirtensä. Kuvaava esimerkki oli eilinen tv-ruudun kuva rennosti pöytään nojailevasta poliitikko pääministeristä hänen antaessa lausuntoaan medialle. Poissa olivat kankeus ja töksähtely. Totuuden vastainen puhe, joka politiikan kielestä käännettynä merkitsee valehtelua, sujuu yhtä rennosti kuin jänikseltä loikkiminen. Kesäparta lisäsi monitulkinnaisuuden tunnelmaa. Hallitusohjelmassahan ei kopattu yhteen valinnanvapautta ja maakunta, eihän. Se tulee edelleen yhtä luontevasti varmasti kuin leivosen liverrys ja öisen yön tulo. Kauden alussa julistettu avoimuuden periaate katosi yhtä nopeasti kuin lupaus hallituksen työskentelystä avokonttorissa. Avoimuus onkin kääntynyt suljetuksi peliksi jakaa rahaa omille sidosryhmille. Aluksi hän lupasi ilmoittaa kaikki sijoituksensa ja sidonnaisuutensa. Sijoituskuoret ovat kuitenkin edell...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *