Ylen aamun tv:ssä Turkki oli dostojevskilaisen Alarannan käsittelyssä, mitä Yliopiston Särkkä yritti saada körttiläisen Paavo Ruotsalaisen linjoille ristiriitojen ratkaisemisesta veisaamalla. Puhuessaan Alaranta näytti yhtä enemmän Karamazovin veljesten Aljosalta, joka houri ylösnousemisesta. Veisut oli vähissä Alarannan todetessa Turkin pohjoisrajalla olevan kähinöintiin valmiita ukkoja ja akkoja siinä määrin, että pitää ottaa käyttöön talvisodan keino sulkea porukka latoon ennen kuljetusta rintamalle. Amerikkalaiset ovat niin vihaisia dostojevskilaisuudelle, että päättivät lisätä astronauttien koulutusohjelmaan Gogolin kirjan Kuolleet Sielut. Obama oli säikähtänyt ja vaatinut lisäämään ohjelmaan oman elämäkerta kirjansa Kirjeitäni makuuhuoneestani. Erdoganin apulaisen havaittuaan suomalaisten kranaatinheittimien kantaman olevan 10 kilometriä, oli käskenyt Suomen pitää itse heittimensä tai lisäämään kantamaa 100 kilometriin. Kuullessaan tämä Suomen komentaja Kivinen oli rynnännyt...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)