Kokoomus siirtää julkisia varoja yksityisektorin pyöritettäväksi. Tämä näkyy muiden muassa ulkopuolisten palvelujen käytön lisäämisenä noin 10 miljardiin euroon. Tällaisten manööverien kohteina ovat olleet muiden muassa katsastus, rakennushallitus, lääkinöhallitus, valtion tietokonekeskus, asuntohallitus, terveydenhoito ja sosiaalitoimi. Pääagrumetti on ollut, että yksityinen hoitaa tehokkammin tehtäviä kuin julkinen sektori. Tästä ei kuitenkan ole mitään yleispätevää tutkimusta. On vain poliitttinen tendenssi. Itsekin olen osa syyllinen tähän pyrkimyksen, kun olin kyllästynyt 1980-luvun vuosikymmeniä muuttumattomana pysyneeseen hallintoon ja sen silloin kokemaani koeiston armottomaan jäykkytteen Kirjoitin siitä kirjan, jota jaettiin laajasti johtohenkilöille. Lipposen hallitukset veivät asia eteen päin. Erityisesti minua korpeaa terveydenhoidon umpisolmu ja vanhushuolto. Molemmista minulla on henkilökohtaista ajantasaista kokemusta. Vaikka ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)