Nyt alkaa olla käsillä aika, jolloin suurten ikäluokkien edustajat tarvitsevat vanhushuollon palveluja. Kannattaa muistaa, että suurissa ikäluokissa syntyi 1940-luvulla noin 90000 vauvaa vuodessa nykyisen 60000 sijaan. Kun näitä suuria luokkia oli viisi peräkkäin, tuloksena on että, kun nyt näiden luokkien vanhukset tulevat nyt ikään, jossa vanhuspalveluja tarvitaan kiihtyvässä määrin lisää. Aluevaalien alla poliitikot toistavat perä jälkeen tämän tosiasian, mutta aivan, kuin he itsekin sanoivat, ettei palveluja saada puhumalla. Kokoomus puhuu palvelujen lisäämisen puolesta, mutta sisimmässään kiittelee vanhusten runsastumista ja siitä seuraavaa hoitotarpeen kasvua, jonka kysyntään kunnat eivät kykene vastaamaan, vaan sen tekevät yksityiset laitokset. Tässä välissä täytyy huomauttaa, että yhden hoitopäivän laskennallinen hinta on noin 5000 -7000 euroa kuussa. Tämä ei oikeastaan ole hinta, vaan kaikki hoitopäivälle kohdistetut kustannukset. Silloin mukaan otetaan hoitajien palkkoje...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)