Japanilaiset olivat toisessa maailmansodassa häviäjä osapuoli, jonka vaati taistelemista loppuun saakka. Kamikaze itsemurhalentäjät, jotka ohjasivat varmaan kuolemaan vihollisen laivojen kylkeen pommeilla lastatun lentokoneensa, on karu esimerkki kunniasta. Okinawan saarten korkeilta kalloilta mereen hyppäävät osoittivat siviilien suhtautumista häviön sen koittaessa. L ännen kokemukset japanilaisten julmista taistelutavoista ja kunniasta loppuun asti taistelemisesta johtivat siihen, että rauhan ehdot olivat ankarat. Antautumisehdoissa määrättiin, että maassa piti olla käytössä demokraattinen poliittinen järjestelmä ja aluksi se oli Yhdysvaltojen valvonnassa eikä japanilaisten sallittu osallistua sotaan missään muodossa omassa maassaan eikä ulkomailla. Omaa armeijaa ei sallittu. Japanin teollisia tuotteita ei pidetty missään arvossa 1950-luvun loppuun asti. Puhuttiin vain idän leluista. Japan...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)