On säästökohteita, joista ei puhuta mitään. Yksi tällainen on satojen miljoonien eurojen tuet teollisuudelle. Olen kuullut usean yritysjohtajan sanovan, etteivät he taritse mitään valtion tukea, koska he harjoittivat kannattavaa yritystoimintaa eivätkä kaipaa siipiveikkoja toimintansa vahtimaan. Niin ikään suurin osa säätiöistä on sisään päin kääntyneitä ja tarvitsevatkin valtion apua vain oman sisäiseen toimitaan. Hyvä esimerkki tästä on urheilun kattojärjestöt ja kaiken karvaiset valtion avustamat järjestöt. Valtion avustamat käsipelin tehdyt ja moottorisahan siivittämät metsänparannustyöt on rahan haaskausta, sillä kyllä luonto on paras metsän parantaja ja kasvattaja. Olen itse kokenut tämän isäni metsässä. Soiden ennallistaminen ovat varsinainen suonsilmä, johon pula-aikana moni marjasta upposi umpisukelluksiin, niin että koko kylä osallistui kaverin etsintään. Suo ei muuttunut pelloksi, vaikka kaveri katosi Haapajärven silmän kantamattomaan suomaisemaan. Etsittiin, mut...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)