On säästökohteita, joista ei puhuta mitään. Yksi tällainen on satojen miljoonien eurojen tuet teollisuudelle. Olen kuullut usean yritysjohtajan sanovan, etteivät he taritse mitään valtion tukea, koska he harjoittivat kannattavaa yritystoimintaa eivätkä kaipaa siipiveikkoja toimintansa vahtimaan. Niin ikään suurin osa säätiöistä on sisään päin kääntyneitä ja tarvitsevatkin valtion apua vain oman sisäiseen toimitaan. Hyvä esimerkki tästä on urheilun kattojärjestöt ja kaiken karvaiset valtion avustamat järjestöt. Valtion avustamat käsipelin tehdyt ja moottorisahan siivittämät metsänparannustyöt on rahan haaskausta, sillä kyllä luonto on paras metsän parantaja ja kasvattaja. Olen itse kokenut tämän isäni metsässä. Soiden ennallistaminen ovat varsinainen suonsilmä, johon pula-aikana moni marjasta upposi umpisukelluksiin, niin että koko kylä osallistui kaverin etsintään. Suo ei muuttunut pelloksi, vaikka kaveri katosi Haapajärven silmän kantamattomaan suomaisemaan. Etsittiin, mutta turhan. Pula-ajan nälkä niitti satoaan.
Järvien
vedenpinnan alentaminen lisäpeltomaan saamiseksi eli kukoistuskauttaan 1950- ja
1960- luvulla. Olin itse mukana niissä talkoissa kellokallena, joka sekundaattorilla
mittaisi, kuinka monta sekuntia meni kuuden tonnin katerpillarin kuhunkin työvaiheeseen,
kun kone peruutti, lakkoili, oli rikki ja hyvällä päällä ollessaan veti kuusimetristä
auraa jäljen ollessa viisi metriä leveä oja, joka seuraava vuonna oli vetäytynyt
suomaassa umpeen. Maataloushalliuksen korkeat virkamiehet katselivat työnäytöksiä
hymy suupielessä.
Varsinainen eurojen suursyömärin muodostaa 300 kuntaa. Jokaisella niistä on omat valtuustonsa ja hallituksensa sekä lautakuntansa. ja tietenkin virkakuntansa. On kunnia asia ,että kunnalla on omintakeinen ict-systeeminsä, komea kunnantalo ja edustuspaikka metsän kätkössä, johon kuntalainen ei hevin eksy. Nämä 300 kuntaa edustavat hallinnon timanttista lujuutta, sillä sata vuotta ne ovat torjuneet kajoamisen niiden lukumäärään. Se on taivaan kansiin kirjoitettu, ettei maallinen käsi kajoa niiden suuruuteen. Paradoksi piilee siinä, että maan jokainen hallitus lupaa ohjelmassaan supistaa kuntien määrää, mutta ah mitä siihen sanovat kunnan kansalaiset. Ne eivät tosiasiassa sano mitään. Ainut sanoja jyllää kansanedustajan päässä, joka kuiskaa "Ei lakkauteta, jos haluat uudelle kaudelle".
PS: Orpo ja hänen hallituksensa puhuvat dynaamisten vaikutusten pienentävän valtion velkaa. Tähän asti dynaamiset vaikutukset ovat suurentaneet velkaa. Voidaan syytä kysyä, milloin Orpo on kehittänyt uuden modernin matematiikan lain, joka kääntää velat saataviksi.
Kommentit
Lähetä kommentti