Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Stalin merkityt tekstit.


3920. Herrasmiehet eivät hevin aloita sotia, mutta korstot perivät ne

Israelilaisten ja palestiinalaisten sodan käynti eri muodoissa on jatkunut Oslon sopimuksesta 1948 lähtien. Nyt korsto Netanjahu ei ole ainoastaan perinyt sotaa, vaan äärioikeistolaisena kiihdyttänyt sitä. Sodan aloittajan luonteeseen kuuluu, että hän aluksi innostuu ja lopulta häntä kaduttaa, mutta  Netanjahu on toista maata. Hän ilmeisesti nauttii ihmisten tappamisesta tai maan äärioikeisto on pakottanut hänet sotaan.   Netanjahun  sotaa voi verrata Talvisotaan, sillä Neuvostoliiton tarkoituksena oli hävittää Suomi. Onko Putin konsultoinut  Netanjahua? Nopeasti ajateltuna Stalinia voidaan pitää innottomana puolustavassa hyökkäyksessään Hitleriä vastaan.    Hän oli varautunut valloittamaan, kun aika koittaa, koko läntisen Euroopan, mutta Hitler ehti ennen sitä hyökätä Neuvostoliitoa vastaan. Hitler jos kuka oli innoissaan operaatio Barbarossasta. Hän kuvainnollisesti nosteli riemuissaan  arkistokuvassa  polveaan  rintamalle lähtevän junan vi...

3909. Putinin sotaoppi

Putin on uusinut Venäjän sotaopin. Putinin tyyliin ilmaistu sotaoppi kertoo hyvin pitkälle, millaisissa olosuhteissa ja tilanteessa uusiminen tehty ja mitä sillä tarkoitetaan. Toisen maailman sodan jälkeisen Venäjän ensimmäisen sotaopin rakensi Stalin 1945 Jaltan kokouksessa. Hän oli voitetun sodan sankari ja hän generalissimus lupasi Puolalle vapaat demokraattiset vaalit. Hän lanseerasi maailman suurimman valheen: Sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Vaalit järjestettiin, mutta kaikki ehdokkaat olivat Stalinin valitsemia, ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta tuli entistä sattumanvaraisemmin kansaa kurittava kone. Putin kielsi heittämästä ensimmäistä kiveä sitä kohti, joka oli maan suurin sotasankari. Stalinin raakuudet ja valheet lakaistiin maton  vuosikymmeniksi. Jeltsinin kaudella aika hukattiin Stalinin hirmutöiden selvittämiseen ja kansallisten traumojen purkamiseen. Stalinin symbolia ei haudattu. Niinpä miljoonat ihmiset pitävät Stalinia Suuren Isänmaallisen Sodan voittajana. Ven...

3262. Euroopan vallassa oleva hallitsija diktaattorina viimeisimmillään

Viime vuosisadalla Eurooppa oli nyt suurelta yleisöltä jo unohtuneita diktaattoreita pullollaan. Stalin kuoli 1952 unohdettuna sairautensa kanssa yksin lattialle valuneeseen virtsalätäkköönsä. Ei kovin sankarilista. Kukan eri uskaltanut tulla päivä kausiin katomaan, missä johtaja viipyi, sillä ensi katsojaa saattoi uhata hirttotuomio. Mussolini hirtettiin Rooman torille, vaikka Hitler oli jo miehen kerran pelastanut iskujoukolla vuorilinnakkeesta.   Romanian Nicolae Ceausescu luuli 1989 vilkuttavansa parvekkeelta hurraavalle yleisölle, kunnes tajusi edessään vellovan väkijoukon vaativan hänen eroaan. Suora tv-lähetys kuvasi, kuinka hän joutui ammutuksi kadulle ennen pakoaan helikopterilla tuntemattomaan paikkaan.  Hitlerin kohtalona hulluuden lisäksi oli omakätinen pistoolin laukaus kalloon. Toisen maailman sodan aloittanutta Japanin Hiroshitta ei jumalana teloitettu, vaan hän sai pitää arvonsa ja päänsä. Ehkä kaikkein neuvokkain oman etunsa ja henkensä puolustaja oli Espanjan...

3090. Venäjän armeijakuntasoisen joukko-osaston kyvykkyyttä ei ole koeteltu

Tuskin kukaan sota-asiantuntioista on joutunut taikka on edes halunnut perehtyä Venäjän armeijan sotastrategisiin vaihtoehtoihin sodan valmistelusta sen loppuun saattamiseen. Saksan operaatio Barbarossa, Venäjän tuhoaminen, ja sitä seurannet sadat taistelut muodostavat liian laajan tutkimuspinnan ainakin siinä suhteessa, että sotatieteilijät olisivat edes teoriassa voineet olla ”paiakan päällä” kirjaamassa aineksia myöhemmin kirjoitettavaan suureen Venäjän sota analyysin. On ehkä jopa satoaja kirjoja kuvaamassa, miten natsisaksa hävisi sodan ja siinä samalla kertomassa, miten Venäjä meni siinä virran mukana, mutta analyysejä neuvostoarmeijojen kokonaisvaltaisista sodankäynneistä II maailmansodassa ei ole. Melkein tykin tarkkuudella tunnetaan Stalingradin piiritys ja sen laukeaminen.   Kurskin mutkan taistelun haamut tajuttiin heti keväällä 1943 Stalingradin saarron petettyä.   Kurskin taistelua valmisteltiin kesähelteessä kuukausia. Nyt ei ollut lokaa ja hirmu pakkasia, oli ...

2960. Talvisota olisi ollut vältettävissä

Moni varmaan yllättyy havaittuaan esimerkiksi, kuinka paljon uutta tietoa on saatavilla mm. talvi- ja jatkosodasta. Uudet tutkijapolvet ovat oikein rynnänneet hyödyntämään uusien ja aiemmin tuntemattomien lähteiden käyttöä tutkimuksiaan.   (Nuorten ja ehkä varttuneimpienkin kannattaisi tutustua Ylen Areenasta uusimpiin podcasteihin sodistamme.) Talvisotaa pidetiin 1980-luvulle asti Stalinin valloitushalusta johtuvana sotana, mitä ryyditti tilaisuuden avautuminen Hitlerin ollessa vielä lähtökuopassa idän valloittamisessaan. Nyt näyttää vahvasti siltä, että sota olisi ollut vältettävissä. Yhtenä osoiteuksena tästä on, kun neuvottelukunta Paasikiven johdolla kävi seitsemännen kerran neuvottelemassa Moskovassa, niin Stalin kävellen edes takasin etsimällä etsi piipullaan osoitellen aluetta Suomelta otettavaksi. Mutta Erkko ja Cajander olivat taipumattomia. Eräiden neuvotteluissa mukana olleiden mukaan Stalin olisi tyytynyt joihinkin Suomenlahden saariin. Suomen politiikkojen epäamma...

2946. Hän kamppaili Putinin hovissa Ideologisessa sulkeisjärjestelmässä

Stalin oli paras kiusaajien joukossa, Putin etuilijoiden. Stalin olin paras kuulustelijoiden joukossa, Putin oligarkkien. Salin oli paras sukunsa supistaja, Putin kätkijä. Putin Stalin oli paras viisikkonsa joukossa, Putin lakeijoidensa. Stalin oli paras datsan isäntänä, Putin datsan seinäruusuna. Stalin oli paras nopea rankaisija, Putin hidas juonittelija. Stalin oli paras marsalkkojen joukossa, Putin tausta joukoissa. Stelin oli paras karkottaja, Putin siirtäjä. Stalin oli paras sotatilanteen tulkitsija, Salin alacarten. Stalin oli paras totuuden etsijä, Putin valheiden levittäjä. Stalin oli paras parhaimmilleen, Putin huono paremmilleen. Stalin oli paras arojen valloittaja, Putin rämpijä Ukrainassa. Stalin oli paras piippu mies, Putin pilli mies. Stalin oli Kansan mies, Putin KGB:n. Stalin käytti tilanteen mukaan ”johtoryhmänään” viisikkoa, kuusikkoa, seitsikköä ja kahdeksikkoa tai mitä lukulaista tahansa tilanteen mukaan. Hänen tapansa johtaa johtoryhmää kenraalinen selostuksien ...

2945. Putinille se on liian kaukana jumalasta ja liian lähellä Yhdysvaltoja

Otetaan työn ja työläisten päivänä käsittelyyn Lenin, Stalin ja Putin. Marxia ei huolita porukkaan, sillä mies oli täysi teoreetikko aikomustakaan saada aikaan minkäänlaista vallankumousta. Leninillä oli tähtäimessään maailmanlaajuinen työläisten vallankumous ja ottaa tuotantovälineet työläisten hallintaan. Hänen ajatuksissaan oli pitää valta harvojeni harvojen käissä. Tämä tapahtuisi säilyttämällä dynaamisesti muuttuva tasapaino näennäismyönnytyksien ja rangaistustoiminen välillä. Imperatiivisena päämääränä oli työläisten vallankumous. Leeniin ongelmana tässä oli kysymys, mitä seuraavaksi. Stalinin päämäärä on tehdä valtiosta imperatiivi toimija, joka hallitsee kaikkea. Ihmiset ja tuotantovälineet ovat valtion omaisuutta ja valtion hyväksi voitiin tehdä mitä vain ja jos tilanne vaatii, voitiin surutta ja katumatta tapaa ihmisiä. Maailman valloittaminen aatteen voimalla ei kuulunut hänen arsenaaliinsa, kuten Leninillä oli. Putinilla on jäänyt käteen edellisiä vaatimattomampi ja s...

2925. Putinin Ukrainan sota on nalkissa kuin entisen rengin kosinta reissu

Putin sotapäällikkönä on eri planeetalta kuin Stalin. Putin pyrkii pikavoittoihin, vaikkakin on suunnitellut Ukrainan valtausta vuodesta 2014 lähtien. Putin tuskin aliarvioi ukrainalaisten puolustustahtoa, vaan hän yliarvioi oman sotakoneistonsa suorituskyvyn ja ukrainalaisten halukkuuden liittyä Venäjän suuren sateenvarjon alle. Stalin ei edes viitsinyt ajatella sotakoneistonsa riittävyyttä, sillä hänellä oli takataskussa ukaasi 227 ”perääntyjät ammutaan” ja Uralin takainen miljoonia naisia käsittävä sotateollisuuskoneisto takomassa sataja tuhansia uusia aseita. Stalin ei tarvinnut välittää kaatuneiden määrästä eikä omaisten pohjattomasta surusta. Kyseessä oli isänmaan olemassaolon taistelu. Häviö merkitsisi alistumista järkyttävän natsivallan ikeen alle. Mieluummin orjana, kuin natsien ruoskittavina. Stalin sotakoneiston turposi Uralin takana hämmästyttäviin mittoihin. Tällöin kyse oli vain, kuinka nopeasti Stalin voittaa natsit. Kuvaavaa oli, että Kurskin taistelussa neuvostoliitt...

2892. Sata vuotta sitten Krim oli myös katastrofin partaalla

Sata vuotta sitten käytiin taistelut Venäjän luokka herruudesta kommunistien ja valkoisten välillä. Kampailu tiivistyi supeten Krimiä kohti. Jälkeen päin ajateltuna valkoisten päälliköiden poistuminen Venäjän vallankumous taistelujen loputtua Krimin kautta Englantiin oli historiallisia. Monissa muodoissa ja merkityksissä vaihteleva valkoisten reitti Odessaan hengitti, kärsi ja toipui aina uudestaan auttamaan valkoisia eteen päin. Jos Amiraali Koltsak oli säilynyt sodan loppumetrit hengissä, historiakirjoitus kommunismista saattaisi olla erilainen. Hän oli ehkä pätevin keisarillisen Venäjän sotapäällikkö. Lenin ja Stalinin rinnalla taisteli myös useita eteviä miehiä kuten Buharin ja Kamenev, mutta heitä kohtasi diktatuurin poliittisten kilpailijoiden kohtalo. Ennemmin tai myöhemmin päät putoavat. Eräs Sitkeä kilpailija sinnitteli 1930-luvun lopulle asti, kunnes hän sai yhdysvaltaisessa hotelissa jääkoukun päähänsä. Krim on syvästi historiallinen paikka. Putinin puheissa alueen monenla...

2848. Saksa kolmena kiilana kohti aroja

Ei ole sattuma, että aikoinaan Neuvostoliito ja nyt Venäjä viettävät voitonpäivää 9.12. ja sen paraatia joka vuosi. Syyskesällä 1941 Neuvostoliitto näytti olevan natsi Saksalle vain suupala. Hitlerin motorisoidut joukot vyöryivät kymmeniä kilometriä päivässä itään aro pölisten. Tästä Hitlerin esikunta huomasi tyrannin olevan tosissaan Barbarossa suunnitelman toteuttamisessa. Tätä ennen se luuli Hitlerin vain uhkailevan Venäjää. Natsit hyökkäsivät kolmena suurena kiilana yksi kohti Leningradia, toinen Moskovaa ja kolmas Bakun öljykentille. Aluksi kaikki meni kuin tanssi, mutta niin, kuin monelle tanssille käy, päätä alkoi huumata ja askeleet sekoilla. Keskimmäinen kiila Moskovaan sen ollessa niittiä  vailla Hitler muutti jälkipolville tuntemattomista syistä  keskimmäisen kiilan suunnaksi Stalingradin. Historioitsijat ovat jälkeen päin arvelleet mielen muutoksen johtuneen Hitlerin pääkopan oivalluksesta ottaa heti kuin mahdollista Stalinin päänahka. Myös Hitlerin raivoisa, mut...

2829. Puolan merkitystä viime sodissa lännen etuvartijana ei osattu eikä osata arvostaa

Puola on keskisuuri maa, mutta sen sisällä roihuaa suuri sydän. Maa on väestömäärältään suhteellisen suuri. Puola on myös suuri yleisurheilumaa, etenikin 1960-luvlla, jolloin kaikki menestyvät maata douppasivat tavalla tai toisella, ei vain Puola 1980-luvun Solidaarisuus liike Lew Valenza johdolla sai kammettua Puolan kommunismin raiteilta markkinatalouden uralle. Sitä ennen maa oli kitunut 36 vuotta rautaesiripun takana. Kaikki alkoi, kun Britannian pääministeri Champerlainin tulessaan neuvottelemasta Hitlerin luota 1939  heilutti lentokentällä sopimisarkkia huutaen: rauha on saavutettu. Muutaman päivän tämän jälkeen Hitler lavasti tökerösti Puolan hyökkäyksen Hitlerin Saksaa. Eurooppa oli ihmeissään. Muutama päivä tämän jälkeen Hitlerin mekanisoidut joukot marssivat Puolan rajan yli. Useissa historiakatsauksissa väitetään Puolan vastuksen olleen vähäistä. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan puolalaiset saivat melko nopeasti organisoiduksi puolustuksen. Puola oli jo silloin maailm...

2557. Herrasmiehet eivät hevin aloita sotia, mutta korstot perivät ne

Sodan aloittajan luonteeseen kuuluu, että hän aluksi innostuu ja lopulta häntä kaduttaa. Keskeneräisistä sodista ei voi sanoa mitään varmaa, kosak lähes kaikkia sodat jäävät loppuun asti käymättä paitsi Hitlerin invaasio itään. Talvisodassa ei voi puhua innostamisesta, mutta jatkosodassa joku voi näin asian ilmaista. Suomen sodissa katuminen on liian laaja ilmaus aivan kuin tuulilasin pyyhkijän sektori. Nopeasti ajateltuna Stalinia voidaan pitää innottomana puolustavassa hyökkäyksessään Hitleriä vastaan.   Hän oli varautunut valloittamaan, kun aika koittaa, koko läntisen Euroopan, mutta Hitler ehti ennen sitä hyökätä Neuvostoliitoa vastaan. Hitler jos kuka oli innoissaan operaatio Barbarossasta. Hän kuvainnollisesti nosteli riemuissaan  arkistokuvassa  polveaan  rintamalle lähtevän junan vieressä sotamarsalkka Manstein seisoessa vakavana kenraalirivistössä. Tällä välin Stalin vain nukkui epäuskoisena viikon kenenkään uskaltamatta herättää ja häiritä häntä uhkaavast...

2547. Narrin rooli sopii hänelle hyvin, koska hän on narri

Pulma on vain siinä, ettei ihminen ja ihmiset  tiedä on varman päälle, missä kannattaa menettää toivonsa ja alkaa toivo uutta, koronassa ei ainakaan eikä yleensä elämässä. Toinen maailmansota raakuuksineen ja kymmenine miljoonine ihmisuhreineen tarjoavat lukuisia esimerkkejä toivon ja epätoivon kamppailussa samassa kohtalonyhteydessä. Stalingradin taistelu on tunnetaan yhtenä maailmanhistorian myyttisemmistä ja raivokkaimmista paikoista, jossa toivon ja epätoivon, päättäväisyyden ja lamaantumisen, sankaruuden ja pelkuruuden, hulluuden ja rationalismin nyrkit löivät jouluna 1942 tosiaan vastaan. Toisen osapuolen oli lopulta hullun johtajansa direktiivin vastaisesti pakotettu laskemaan paleltuneet ja kuihtuneen nyrkkinsä alas aavikon hankeen. Mutta tämä hullu johtaja ei tiennyt tai halunnut tunnustaa, että katteettomalla toivolla voi menettää henkensä. Tämän kaltainen toivo mitattiin Kurskin mutkassa  kenraali Zukovin johtamassa 70 000 panssarivaunun sodassa 1943, jos...

1305. Putinin sotaoppi

ÖPutin on uusinut Venäjän sotaopin. Putinin tyyliin ilmaistu sotaoppi kertoo hyvin pitkälle, millaisissa olosuhteissa ja tilanteessa uusiminen tehty ja mitä sillä tarkoitetaan. Toisen maailman sodan jälkeisen Venäjän ensimmäisen sotaopin rakensi Stalin 1945 Jaltan kokouksessa. Hän oli voitetun sodan sankari ja hän generalismus lupasi Puolalle vapaat demokraattiset vaalit. Hän lanseerasi maailman suurimman valheen: Sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Vaalit järjestettiin, mutta kaikki ehdokkaat olivat Stalinin valitsemia, ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta tuli entistä sattumanvaraisemmin kansaa kurittava kone. Putin kielsi heittämästä ensimmäistä kiveä sitä kohti, joka oli maan suurin sotasankari. Stalinin raakuudet ja valheet lakaistiin maton alle vuosikymmeniksi. Jeltsinin kaudella aika hukattiin Stalinin hirmutöiden selvittämiseksi ja kansallisten traumojen purkamiseksi. Stalinin symbolia ei haudattu. Niinpä miljoonat ihmiset pitävät Stalinia Suuren Isänmaallisen Sodan...

616. Irtautuvatko valtion johtajat todellisuudesta

Tämä ei ole ensimmäisen kerta kuin näin väitetään. Kuuluisimpia omissa harjoissaan hirmuilijoita olivat Stalin, Hitler ja Mao Zedong. He jääkööt sinne, minne kuuluvat. Nämä muodostavat aivan oman kategoriansa. Sanotan, että valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti. Ei savua ilman tulta. Lehtitietojen mukaan Putin olisi pelokkaiden neuvonantajiensa johdattelemana vailla realistista käsitystä, mitä ympärillä tapahtuu ja missä tilassa muu maailma on ja mitä globaalisti  ajatellaan Krimin kriisistä. Tarkastellessa modernien valtioiden eräitä ns. moderneja johtajia heistä voidaan sanoa samaa kuin Putinista. Yhdysvaltain presidentti Kennedy ja  molemmat Bushit kuulivat ehdottomaan yläluokkaan ja elävät  sen mukaisesti syntymästä hautaan. Molemmat jälkimmäiset kävivät kuuluisat Lähi-Idän sotansa väärien tietojen varassa. Heille salainen tiedustelu tilaisi väärentäjiltä todistukset sotien tarpeellisuudesta. Väärennös muuttui todellisuudeksi.  Ainoastaan Eisenhower pani p...

490. Kaliningradin iskander-ohjusten taustaa

Venäjän päätös sijoittaa Iskander-ohjuksia Kaliningradin ei välttämättä johdu pelkästään   Naton   ohjuskilven vahvistamisessa lännessä.   Maassa on vielä ratkaisematta henkinen taistelu kahden Venäjän välillä. Venäjä on Venäjä. Nikita Hrustsov aloitti konkreettisesti Stalinin vastaisen kampanjan kaikkia ällistyttävällä tavalla lähettämällä 1950-luvun puolivälissä vapauttamisvaltuuskuntia   gulargeihin leiripäälliköiden suureksi hämmästykseksi. Kaikki gulagin vangit saatettiin vapauttaa parissa päivässä. Leireiltä palannet ja heidän sukulaisensa loivat massiivisen Stalinin vastaisen ilmapiirin, jopa niin pitkälle, että impulsiivinen   Hrustsov ehdotti Stalinin uhrien muistopatsasta Moskovaan. Jetsin toisti ehdotuksen 1990-luvun alussa. Breznevin ja   Andropovin ajat eivät varsinaisesti olleet antistalinilaista vallankäyttöä, vaan eräänlaista hiljaista sopimista menneisyyden kanssa siitä, miten   Stalinin saavutukset sodan johtajana ja maan teol...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *