Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella omavalvonta merkityt tekstit.


2338. Jonoissa karaistuneet köyhät

     On kulunut 30 vuotta siitä, kun valtio ja kunnat aloittivat ulkoistamaan palvelujaan yksityisille yrityksille. Ainostaan auton katsastuksessa yksityistäminen on onnistunut. On aika pysähtyä tarkastelemaan, missä tilassa haavoittuvammat asiakasryhmät ovat.       A-studiossa hiljattain pohdittiin neuropsykologista kuntoutusta tarvitsevien henkilöiden tilannetta. Kaksi kymmentä prosenttia hoivan ja hoidon tarvitsijoista hoitaa kunta kunnan omistamissa ja tiloissa ja omalla henkilökunnalla. Lopuista 80 prosentista vastaa yksityissektori noin 500:lla hoiva- ja kuntoutuskodilla.      Tämä vuoden aikana on tullut aluehallintoviranomaisille 41 valitusta kuntoutuskodeista. Ohjelmassa eräs äiti kertoi pojastaan yleispätevän totuuden, että valittaa ei uskalla, koska hoito saattaa kärsiä entisestään. Tapauksia tutkinut asiantuntija Markku Salo kertoi samassa ohjelmassa, että hoivakoodit menevät bisnes edellä ja hoito toissijaisena.   Ho...

2329. Kumpi minua tarkkailee, minä vai vaimo

     Joillekin ulkopuolisena tarkkailijana - palautteen antajana - voi olla toinen minä. Venäläinen bassolaulaja Fedor Saljapin ilmaisi asian näin: ”Lavalla on aina kaksi Saljapinia; ensimmäinen kontrolloi ja toinen laulaa.” Saljapin kertoo muistelmissaan, että hänen laulunopettajansa oli neuvonut häntä käyttämään itseään omana kotrolloijanaan. Toisin sanoen ulkopuolinen työnohjaaja voi opettaa konsulttia itsensä kontrolloijaksi. Ollaan hakoteillä, jos molemmat minät vain kontrolloivat.

2262. Kun voiton tavoittelu voittaa valvonnan 6-0

     Olen ollut kaihileikkauksen jälkiseurannassa, valvonnassa, 15 vuoden ajan kahdessa yksityissektorin silmälaitoksessa: Keskustan silmäsairaalassa ja Coronarian silmäasemalla.      Ensimmäisestä minulle ei ole kuin kiitosta sanottavaa, lääkärillä oli aikaa tarkastukseen ja kapasiteettia heti ryhtyä samana päivä toimenpiteisiin kriittisessä tapauksessa. Vantaa kuitenkin ja tietenkin kilpailutti palvelun ja otti halvimman.      Voittaneessa Coronariassa pitää pitkään pohtia, mitä kehumista siinä on. No hoitohenkilökunta on kohteliasta. Muutoin palvelu ei ollut hyvällä tasolla. Lääkärit ovat tavattoman kiireisiä puhuttelematta potilasta juuri lainkaan. Nopeasti kysytään, mitä lääkkeittä nyt käytättekään ja paljonko, sitten tarkastuslaiteeseen ja katse vasemmalle ylös ja alas ja oikealle ylös ja alas. ”Kirjoitan reseptin ja näkemiin”. Toiminta on muutoin suoraan Fordin liukuhihnalta, paitis viime kerralla unohtivat kutsua tarkastukseen. ...

2557. Esperi Caren kaltaiset fiaskot saavat minut katumaan osuuttani yksityistämisen edistämiseksi

Kannatin ja olin kehittämässä sekä viemässä läpi 1990-taipeessa hallittua yksityistämistä. Näin pyrittiin muuttamaan kankeaa ja raskassoutuista julkista palvelutuonta paremmin vastaamaan asiakkaan tarpeita ja samalla parantamaan tuottavuutta. Nyt valitettavasti on todettava, että yksityissektori ei ole pystynyt vastaamaan tähän haasteeseen, vaan se on palvelutason laskemisella parantanut vain omaa tuottavuuttaan ja voittojaan. Apupoikana tässä on toiminut kansainvälisen finanssipääoman kiinnostuksen lisääntyminen alaan, mikä puolestaan on lisännyt verokikkailun mahdollisuuksia. Hoivakotifiaskojen jälkeen häpeäni yksityistäminen edistämisestäni vain kasvanut. Yritysmaailma loi lobbareiden avulla käsitteen omavalvonta. Tämä ei kerta kaikkiaan sovi sinne, missä asiakas voi parhaimmillaan vain valittaa puhumattakaan, että hän voisi valita palvelun. Markkinat eivät toimi. Seuraavan hallituksen pitää muuttaa yksityistämisen kurssia ja sen on todella otettava käyttöön kehi...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *