Jälkiviisaiden yliopistomies pomppasi ylös karjaisten, ettei väärennetyn gradun vuoksi kenenkään tarvitse hirttäytyä, sillä jos näin olisi Hietaniemen hautausmaalla olisi oma osasto sankariopiskelijoille. Hän käski seuruetta puhua hiljempaa, sillä jos oikeuskansleri kuulisi sanakaan gradunväärentäjistä, koko historianlaitos olisi kohta historiaa ja hän sen mukana väärennöskirjatutkija. Yliopistomiehen mukaan Haukiputaan haudankaivajan ehdotus kuljettaa tulevaa pikaraidetta pitkin Kauniaisissa ja Espoossa kiehuvaa köyhiä sortavaa ajatustoimintaa Jäämeren rantaan jäähtymään on niin kannatettava, että hän ottaa sen Consistor Minuiminin käsittelyyn. Yliopiston rehtori voi kyllä tämän takia poliisilla vangituttaa koko Jälkiviisaat seurueen, mutta eräs seurueen opetuslapsista Kakolassa istuneena tiesi, miten sitoa hylättyjen gradujen sivuista köyden pelastukseen. Äkkiä studion verhot vetäisin sivuun monenlaisten ruoka- ja viinikärryjen tulvahtaessa kameroiden keilaan. Kalmankalpeaksi valahta...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)