Ammu TV:ssä esiintyi orkesterin johtajaksi valmistunut Emilia Hoving. Toiminnastaan apulaisjohtajana hän kertoi mielenkiintoisen toimintamallin, josta työyhteisötkin ja jopa suuret yrityksetkin voisivat ottaa mallia. Hänen mukaansa apulaisjohtajan tehtävänä on istua katsomossa tekemässä havaintoja, yleisöstä, soittajista, soittoryhmistä. Tämä on verraton apu pääkapellimestarille ja koko soittoyhteisölle. Legendaarinen kapellimestarien kouluttajalla oli myös oma tyylinsä. Hän vei oppilasryhmässä Kauhajoen eräkämpälle luonnon keskelle oppeja saamaan. Hovingin mallia ei tiettävästi ole käytetty johtamiskoulutuksessa. Sitä kannattasi yrittää. Koulutuskeskus Haus:n järjestämissä koulutustilaisuuksissa käytettiin hetken menetelmää, jossa salin takapenkillä istunut ammattilainen teki muistiinpanoja. Kovan tivaamisenkaan jälkeen hän ei suostunut keromaan, mitä hän oikein puuhasi. Aiemmin minä onnistuin saamaan sadoista tässä salissa pitämistäni luennoista kuulijoilta 9-10 arvosanat. Muuta pa...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)