Nyt meille on valmistumassa F-35 lentokoneita 64 kappaletta. Suomalaisten laatimassa virallisessa esitteessä olleiden kriteerien mukaan kone on meille superhyvä. Erikoiseksi sen tekee sensorijärjestelmä, joka pystyy antamaan monipuolisia reaaliajan tietoja ja välittämään ne laajalle kumppanuus osapuolille ja aselajijärjestelmille. Ai kuinka on hyvä. Konetta voidaan arvioida myös normaalin tuotearvioinnin perusteella. Relevanttuis eli meidän tarpeisiimme sopivuus on korkeaa luokkaa, koska koneen valmistamisessa otetaan nimenomaan huomioon tarpeemme. Teknisestä laadusta on ristiriitaisia tieoja, eli tähän lievä miinus. Motorinen suorituskyky takaisin syöttöjärjestelmineen ja häiveominaisuuksineen tekevät koneesta laadukkaan. Huippunopeus noin 2000 km/h on riittävän hyvä, tosin huipulla polttoainetta kuluu rutkasti. Toimintavarmuudesta on heikosti saatavilla tietoja. Siitä tulee lievää minusta. Toimintakustannukset ovat suuret, mutta ovatko ne suuret verrokkeihin nähden, ei tiedetä ta...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)