Kilpailussa voitto ei ole tärkeintä eikä kilpailu sinänsä. Vastustajat ovat kaikkien tärkeimpiä. Muutoin voitto ei olisi, koska ei ole häviäjiä, voittaja ei tuntisi voiton riemua eivätkä häviäjät tappion katkeruutta. Sama koskee hyviä tyyppejä. Pitää siis olla huonoja retkuja ja hankalila ihmisiä. Hankala ihminen onkin saanut kasvot viime päivinä Satu Kasken ja kumppaneiden kirjassa. He luettelevat muutamia prototyyppejä: jurnuttaja, marisija, herkkähipiäinen, manipuloija, jne. Kirjassa todetaan, että itse on vaikeaa tunnistaa olevansa hankalatyyppi. Pitäisi kuunnella paremmin palautetta ja havaita ihmisten katoamista ympäriltään ja käyttää jopa mentoria. Tässä pitää kuitenkin huomata, ettei persoonallisuutta voida muuttaa. Tällaisten perushankalien tyyppien luokittelussa piilee samat varaat kuin missä tahansa tuntumaan pohjautuvassa ryhmittelyssä. Se saattaa päteä yleisellä muttei henkilöko...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)