Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kohtalo merkityt tekstit.


593. Kohtalona kestävyysvaje

Kohtaloon uskominen, vakavammin determinismi, on kiva oppi. Se on aina oikeassa. Siihen uskova nimittäin voi aina todeta jälkikäteen, että muutoin ei voinut käydä, kuin kävi. Se pitää erottaa kuitenkin jälkiviisudesta. Kuvatkoon seuraava näiden kahden eroja. Keväällä 2011 auringon jo paistaessa helteisesti sovittiin hallitusohjelma. Siinä päätettiin heksametrin tarkkuudella, miten vajeesta selvitään, tasatahtiin veroilla ja leikkauksilta. Miljardit tähtäimessä ja sote-uudistus linjalla. Mutta jo ritarihuoneella tiedettiin  että, ellei mojovaa talouskasvua tule, vihkoon menee. Tämän takasi hallituksen kokoonpano. Talous takoi paikallaan, vaje kasvoi. Kohtalo oli piilotettu positiivisten talousnäkyminen olemattomuuteen. Hallituksella ei ollut mitään mahdollisuuksia tässä näkökentässä toimia oleellisesti muutoin kun se toimi. Ei tarvitse olla jälkiviisas. Se joka on, sanokoon, miten toisin olisi pitänyt toimia. Totta kai sote- ja kuntauudistukset lykkääntyvät, mutta se voi olla ...

478. Elämä on sattumanvaraista

Näin Pisa-tutkimuksen aikana on hieman vaarallista sanoa elämän olevan sattumasta kiinni. Tähän onkin heti lisättävä, että myös jokaisen arkielämä noudataa omassa mitassaan ja olosuhteissaan luonnon lakien pitkiä kaaria, ei pelkkiä sattumien todennäköisyyksiä. Elämä alkaa ja loppuu aivan samalla luonnon varmuudella, kuin avuruuslakien mukainen tähtisumun meteoriitti tuo sattuma siivillään elämän aineksia aminohappoina ympäri avaruutta. Kohtaloon  uskova umpi optimisti pelimanni sanookin, että sattuman pirskeet tekevät ihmiselämästä seikkailun, johon on vain heittäydyttävä. Aurinko paistaa ja tie vetää. Kylän vanhin voi huomauttaa tähän, että pitää olla myös omia evätä mukana, ettei tarvitse painaa kaasua lisää, kun puut suurenee. Lopulta tulee suurin puu vastaan. Kylän viisain huokaisee, ettei ole olemassa suurinta puuta. On vain  pyrittävä omalla kouluttautumisella ja työllä luomaan  polku, jota pitkin elämä menee välttäen suuria puuita. Kun on apetta mukana voi sunn...

362. Poliittinen ohjaus ja sattuma

Moni sanoo, että häntä on ohjannut elämässä sattumat. Tämä voi olla subjektiivisesti totta, mutta todellisuudessa hän on altistanut itsensä lukuislle tapahtumille, joista hän on suotuisat käyttänyt hyväkseen ja epäsuotuisat hylännyt.Todennäköisesti hänelle tapahtuu fifty-fifty kumpaakin tapahtumia, joten hänllä on sadasta tapahtumasta 50 hyvää tapahtumaa, joista valita. Poliittinen ja  yhteiskunaallinen ohjaus ei mene näin. Mäntsälän kapina kukistettiin. Sattuma. Jatkosodassa Visurin mukaan Viipurin huono sää oli vaikuttamassa Suomen selviytymiseen. Sattuma. Kekkonen valittiin ydellä äänellä presidintiksi. Sattuma. ´jne. Poliittisen ohjauksen alueeksi jää se, minkä ulkopuoliset  käännepisteet sille rajaavat ja sallivat. Yksilön ja valtion ero tässä tilanteessa on se, että yksilön aikajänne on päivissä ja valtion vuosissa. Koska yksilön kokemus ja äänestäminen määrittävät valtion poliittiset elimet ja koska yksilön tempo on lyhyempi kuin valtion, valtiota ohjataan poliittis...

352. Valaistu latu

Orava istuu aidalla takakenossa. Sen armottomassa suussa on puolikas punatulkkua. Roistomainen näky saa minut kiroamaan myös maalikauppiaita, jotka eivät enää myy parin desin maalipurkkeja. Vähintään litra pitää olla joka läiskään. Starkin viiksekäs myyjjä ilahduttaa ninua taikonmalla tennispallon kokoisen kiiltävän purkin. Otan riskin kiipeämällä vapisevilla tikkailla räystään alle raaputtamaan ikkunapokaa. Ei pitäisi tässä iässä. Maalia tippuuu patiolle. Orava on häipynyt ja tasannut tilit luonnon kanssa. Illalla Avalla Hotakainen epäilee, ettei hänelle tarvaitse enää  olla valaistuja latuja. Kuinka paljon on ihmisiä, jolla on varaa kulkea haluamiaan latuja vailalla rahahuolia. Mutta kukaa tekee Hotakaisen leikkaukset. Orava teki sen luonnon tavalla. Mutta ihmisessä on inhimillisyysgeeni, joka osoittaa minua sormella. Tämä geeni tekee budjettileikkaukset omaan kohtaloon puuttumiseksi.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *