Suomessa on noin 2,3 miljoona työpaikkaa. Vakavasti otettava Etla toteaa raportissaan Suomesta katoavan seuraava 20 vuoden aikana kolmasosa työpaikoista. Kuntaliito tiedottaa seuraavan viiden vuoden aikana eläkkeelle jäävän 85000 henkilöä. Kun tämä abstrahoidaan 20 vuoden ajalle saadaan 0,340 miljoona. Valtiolta jää eläkkeelle nyt vuodessa noin 3500 henkilöä. Tilastokeskus on arvioinut eläkkeelle jäävän 1,2 miljoona ihmistä vuosin 2007-2025, vanha tieto. Luvut ovat hajanaisia ja epätarkkoja. Joka tapauksessa suuri työelämän myllerrys on käynnissä. Toivottavasti hallitukselle sen seminaareissa esitetään tarkempaa tietoa, miten tulevat työpaikat kohtaavat työvoiman tarjonnan. Lukion oppirakennetta ollaan muuttamassa ja ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja vähentämässä. Yliopistopaikoista on kova kilpailu. Maanmuuttopolitiikka on ollut tähän asti kovin hallintokeskeistä. Tässä tilanteessa oli toivottavaa, että jokin taho laatisi kokonaisvaltaisen selvityksen/vision, millaiset ty...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)