Jukolan viestin tulokset olivat ikävää katseltavaa suomalaisille. Kärkisijat menivät ruotsalaisille ja kaiken lisäksi 20 parhaan joukossa oli vain puolisen kymmenetä suomalaisseuraa. Onko yksi syy heikkoon menestykseen, mitä jo Jälkihikiohjelmassa väläyteltiin, harrastaja määrien supistuminen? Nuoruudessani lajia harrastettiin oppikoulussa puhumattakaan varusmiespalveluksessa, jossa se kuului viikko-ohjelmaan. Erityisesti RUK:ssa se päätti viikon palvelun ja komppanian voittaja pääsi heti lähtemään viikonloppulomalle. RUK:ssa huomasin, kuinka oppi- ja lukioaikainen suunnistaminen oli vakuuttava lisää joukkueen ja komppanian maastoharjoituksissa. Silloisen KRH-komppanian tai joukkueen johtamisesta ei olisi tullut mitään ilman kartan ja maaston lukutaitoa. Vaikka laitteet ja menetelmät ovat keittyneet, uskoisin umpivieraassa maastossa joukko-osaston kanssa liikkuminen ilman notkeaa kartanlukutaitoa saattaa olla haastavaa.

Päivän HS:ssä oli juttu naispuolisten varushenkilöiden kokemasta sukupuolisesta häirinnästä. Jo silloin kun naisteen astumisesta ruotuväkeen keskusteltiin, moni ajatteli häirintää tapahtuvan, koska niin tapahtuu kaikissa suurissa yksiköissä, joissa miehet ja naiset kohtaavat kymmeniä keroja päivässä saman tehtävän suorittamisessa naisten ollessa hiljaisesti hyväksytyissä alisteisissa rooleissa. Niin tapahtuu suurissa sairaalayksiköissä, poliisiorganisaatiossa, rajavartiolaitoksessa ja osin vankeinhoitolaitoksessa. Tällaisissa yksiköissä myös pennalismille on jalansijaa. Joissain näissä naiset voivat joutua henkisesti pätsimäiseen paikkaan. Jos sopimaton käytös on tapahtunut, monet näkijät kääntävät katseensa pois, koska ilmiantamalla ikävän tapauksen, he vuoren varmasti joutuvat silmätikuiksi ja saavat kantelupukin maineen. Toisaalta on myös niin, että sivullisen joutuessa katselemaan tilannetta, hänellä ei ole varmaa tietoa, onko meneillään olevan offensiivi vain leikkiä. Yhtäältä, ...