Jukolan viestin tulokset olivat ikävää katseltavaa suomalaisille. Kärkisijat menivät ruotsalaisille ja kaiken lisäksi 20 parhaan joukossa oli vain puolisen kymmenetä suomalaisseuraa. Onko yksi syy heikkoon menestykseen, mitä jo Jälkihikiohjelmassa väläyteltiin, harrastaja määrien supistuminen? Nuoruudessani lajia harrastettiin oppikoulussa puhumattakaan varusmiespalveluksessa, jossa se kuului viikko-ohjelmaan. Erityisesti RUK:ssa se päätti viikon palvelun ja komppanian voittaja pääsi heti lähtemään viikonloppulomalle. RUK:ssa huomasin, kuinka oppi- ja lukioaikainen suunnistaminen oli vakuuttava lisää joukkueen ja komppanian maastoharjoituksissa. Silloisen KRH-komppanian tai joukkueen johtamisesta ei olisi tullut mitään ilman kartan ja maaston lukutaitoa. Vaikka laitteet ja menetelmät ovat keittyneet, uskoisin umpivieraassa maastossa joukko-osaston kanssa liikkuminen ilman notkeaa kartanlukutaitoa saattaa olla haastavaa.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti