Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella linjajohto merkityt tekstit.


1931. Organisaatiomuutoksen anatomia

     Päässäni ei soinut hilpeä helinä, vaan monenlaiset ajatukset rasittivat aivotoimintaani. Nyt oli aika toteuttaa ylijohtajan kanssa pohtimani organisaatiomuutos. Se perustui osaston jakamiseen neljään samanlaiseen toimistoon, joista jokainen käsittelisi ilmoituksen alusta loppuun. Tällöin toimistoille voitiin asettaa tavoitteet ja niitä pystyttiin vertaamaan keskenään.      Mutta kuka uudistuksen toteutti? Pitäisikö minun alkaa johtaa toimintaa? Tähän eivät valtuuteni riittäneet ja vaikka riittäisivät, linjajohtajat eivät sitoutuisi muutoksiin. Eipä silti, eivät he nytkään sitoutuneet. Jos nykyistä asemaani vahvistettaisiin, se varmasti käsitettäisiin väärin ja tuloksena olisi vain suurempi muutosvastarinta. Eikö auttanut muu kuin antaa nykyisen kehityksen jatkua? Muutaman kuulauden kuluttua tulisi niin suuri kriisi, joka johtaisi todellisiin muutoksiin. Saattoi tietysti olla, että kauppa- ja teollisuusministeriö tätä toivoikin.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *