Terveelle järjelle on monta lempinimeä ja sillä on tuhottu monta maatilaa ja firmaa. Ajatellaan kuitenkin positiivisesti. Yritetään ratkaista sen avulla ympyrän pinta-ala ala-asteen peruskoulun tietoihin perustuen. Ympyrän kehän pituus kyllä pitää tietää, sehän on = 2x pii x r. Piirretään harpilla ympyrä ja sille vaakasuora halkaisija. Syntyy kaksi puoliympyrää. Otetaan käsittelyyn ylempi. Pilkotaan se pieniin ”kakku”viipaleisiin, joiden kärki on keskipisteessä. Käännetään kaksi vierekkäistä viipaleetta vastakkain niin, että toisen paksumpi pää tulee toisen ohuemman pää päälle. Kun viipaleen paksuutta pienenetään äärettömän pieneksi, saadaan ohut suorakaide. Kaikki kaksoisviipaleet asetetaan päällekkäin. Saan näiden suorakaide-viipaleiden torni, jonka leveys säde r= puolet halkaisijasta, mutta mikä on tornin korkeus. Sen täytyy olla puolet kehän puolikkaan pituudesta eli pii x r/2, joka on samalla tornin korkeus. Tornin pinta-ala on siis = pii x...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)