Edustuksellinen demoratia on muutaman sadan vuoden ikäinen eikä se ole osoittanut valitettavasti sellaista uudistumiskykyä kuin muut sosiaaliset innovaatiot ovat tehneet, kuten esimerkiksi hvyinvointiyhteiskunta. Bismarckin konservatiivien malli syntyi kommunismin pelossa lepyttämään työväenluokkaa. William Bereridgen ajatukset 1940-luvulta ottivat tuulta pohoismaissa. Nyt kehitys on pysähstynyt ja osin päin vastoin se on muiden mussa Afrikan maisssa saanut irvokkaita piirteitiä moni kymmen vuotuiseine yksivaltijoineen. Yhdysvalloissa raivoaa hillitön riita rebulikaanien äärilatiojen välillä. Maan poliitista järjestelmä on moneen otteeseen tuomittu kadotukseen ja maata sekasortoon. Gallupit ovat jatkuvasti kohoavassa suosiossa ja niihin näytetään luotettavan. Ainakin poliittiset toimijat katsovat niiden perään inokkaasti ja myötäilevät niitä. Niiden virhemarginaalit ovat kaksi ja puoli prosettia suuntaansa. Nyt olisi järkevää nostaa yhteiskuntauunnitelijoiden pö...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)