Yleensä virkamiehiä ei juuri säälitä. Nyt kuitenkin harmittaa Louneman puolesta. Hänen kohdalleen sattui kaksi vakavan ja yhteiskunnallisesti merkittävän onnettomuuden tähteä yhtä aikaa. Monelle virkamiehelle on pitkä sarja epäonnistumisia ja jätkät sen kuin porskuttaa. Itsellekin on käynyt ja mies vain jatkoi, kunnes kyllästyi. Jos syyllistä yleensä kannattaa etsiä, se löytynee VHK:n johtoryhmästä. Parempi on kuitenkin puhua vain epäonnistumisesta. Pitää muistaa millaisessa paineessa laitoksen johto on toiminut, kun poliittinen ohjaus vaatii heti toimenpiteitä ja markkinat ovat tukossa ja samalla epäselvässä tilassa. Tätä virhettä ei voi verratakaan Suomen Marskin tilanteeseen, kun hän piti kesällä 11944 joukot Pohjois-Karjalan rintamalla, kun niitä olisi tarvittu Kannaksella. Tämä mies lähti vain hoitamaan terveyttään Sveitsiin. Kenraali Airo sai syyt niskoilleen, mutta oli myös avain henkilö Suomen torjuntavoitossa. ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)