Usein toistuva lause seimerkiksi: Lehden saatujen tietojen mukaan… Se tarkoitta median saaneen tietonsa repäisevään uutiseen varmasta lähteestä, jonka kyseinen media luonnollisesti suojaa eikä kerro sitä julkisuuteen. Näitä syväkurkkuja tuntuu olevan enemmän julkishallinnossa kuin yksityisellä sektorilla. Viimeisimmäksi esiin noussut oli keskustan puheenjohtaja Kulmunin keissi esiintymiskoulutuksessaan. Siinä silloinen ministeri Kulmunin koulutus puheenjohtajakisaan olisi rahoitettu valtion varoilla. Jutun selvittely on vielä kesken, mutta median mukaan siinä on nousemassa esiin uusia piirteitä. On mielenkiintoista pohtia, mistä nämä syväkurkut tulevat. Se mihin he menevät, kyllä enimmäkseen tiedetään. He jäävät pyörimään hallinnon eri portailla vuosien mittaan sinne tänne joutuen lopuksi ikiliikkujiksi poliittisten suhdanteiden vauhdittamina. Niin mistä he tulevat? Käytännössä saatu tieto kertoo heidän muodostuvan niistä poliittisin perustein nimitetyistä henkilöistä, jotka eiv...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)