”Eräs mies soitti Akaalta ja kertoi, ettei päiväraha riitä elämiseen ja olisin kuollut nälkään ilman puolisioni palkkaa.” Poliitikot käytävät hyvin usein tällaista toridataa eduskuntakeskustelussa kantansa perustelemisessa. Samaa metodia soveltavat toimittajat lisääntyvässä määrin. Heille on sattunut joku tapaus tai heille on eräs henkilö kertonut sattuman, joilla he perustelevat pontevasti esittämäänsä mielipidettä. On selvä, ettei yksittäistapaus ilmaise seikan uskottavaa tilaa.    Seikan totuusarvon merkitys näin yritetään saada kuulijan tietoon laajassa merkityksessä, siis totena monille. Menettely on samankaltainen neronleimahdus, jos kerrotaan lottoamisen kannattavan, koska naapurin mies voitti juuri sillä sata euroa.  Lehden toimittajien näppäimistöön tämä metodi on iskeytynyt syvälle heidän kertoessa omia kokemuksiaan arkiasioista. Mitä jonkin toimittajan kotitapahtuma kenellekään kuuluu tai ketään kiinnostaa. Ulkopuolinen voi epäillä näissä tapauksissa toimittaja...

      Kirjojen määrän jatkuva kasvu ei näytä noudattavan edes alkuräjähdyksen periaatetta, jossa kappaleet etääntyvän kiihtyvästi toisistaan, mutta massaa ei synny lisää. Kirjateollisuus on kaksinkertaistanut suhteellisuusteorian Mitä enemmän kirjat etääntyvät toisistaan, sitä enemmän massaa syntyy.      P erustan tällä luo se, että kirjailijat eivät ota vastuuta teoksistaan, vaan kirjan roolihenkilöt pannaan vastuuseen kirjan synneistä ja teoista. Hyvä esimerkki tästä oli hiljattain erään kirjailijan haastattelu aamun televisiossa, jossa haastattelija paheksui kirjan jatkuvia ja suunnitelmallisia rivoja kohtauksia, mutta kas, kirjailijan mielestä se mitä kirjassa puhuttiin ja puuhattiin, oli kirjan erään roolihenkilön, terapeutin vastuulla.      Kirjailijat eivät ymmärrä tai viitsi loppuun asti ajatella, että ihmismassoin tehoaa johdonmukainen illusionismi paremmin kuin faktat. Mitä enemmän ja erilaisempia ihmisiä meidän maapalolle luonnon...