Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella instituutio merkityt tekstit.


2318. Sadan sanan käsikirja Suomen kurjistumisesta

     Yhdysvaltalainen Robert Reich esitti 2007 kirjassaan, että politiikan ja suurteollisuuden johtajien ote talouden kehityksestä on siirtynyt osakkeiden omistajille. Tätä selittää maan valjastaminen 1940-luvulla valtavaan sotateollisuuteen ja sen jälkeisellä siirtymisellä osakasvetoiseen järjestelmään. Tomas Piketty tuki Reichin käsitystä kirjassaan 2014 Pääoma 2000-luvulla väittäessään, että suurin syy eriarvoisuuden kasvamiseen on pääomatulojen suhteellisen osuuden kasvaminen palkkatuloista. Esko Ahon hallitus aloitti meillä tämän kehityksen, mistä Sipilä jatkoi.      Maapallon väkiluku on kaksinkertaistunut 50 vuodessa ja, jos naiset saisivat päättää, ihmisiä syntyisi 40 prosenttia vähemmän kuin nyt. Ilmastokaasut ovat lisääntyneet päinvastaisesta tavoitteesta huolimatta ja viisi viimeisintä vuotta ovat olleet mittaushistorian lämpimimpiä.      Globaaliin kehityskulkuun Suomen vaikuttamismahdollisuudet ovat verraten pienet etenkin, jos...

2267. Instituutioiden ja puolueiden välinen korruptio Suomessa ja USA:ssa

     Yhtäkkiä ajatellen instituutioiden ja puolueiden välistä   korruptiota ei pitäisi Suomessa voida olla olemassakaan, koska jos mikä niin instituutiot ovat muodostettu nimenomaan estämään korruptiota. Esimerkki Yhdysvalloista valaisee asiaa. USA:ssa on 2,5 miljoona vankia ja sen pyörittämiseen kuluu 250 miljardia dollaria. Sen ylläpitoon on kytkeytyneet mitä erilaisimmat yritykset kuten siivous-, vartiointi-, pesula-, huolto-, henkilöstö-, ja kiinteistöfirmat. Asiakkaita sinne tuottavat poliisi, syyttäjä, tuomioistuimet ja ehdonalisvalvojat. Leimallista on, että 70 prosenttia vangeista on ei-valkoisia ja että vanki joutuu maksamaan joka käänteissä, jos asia ei kuulu rangaistuksen ytimeen. Siis ylihinnat puheluista, kanttiinitarvikkeista ja jopa omasta ehdonalaisvalvonnastaan valvojalleen.       Vankilat ovat tupaten täynnä vankimäärän kasvaessa jatkuvasti uusien tulokkaiden ja suuren uusimisprosentin 70 takia. Tämä maanalainen rulianssi pyörii ...

1538. Kokoomuksen koppavat ja persujen perustallaajat samaan hallitukseenko

     Ei Sipilä poliitikkona voi olla mikään oikeudenmukainen hyväntekijä. Hän joutuu tämän tosiasian eteen viimeistään siinä vaiheessa, kun hintakilpailukyvyn kohentamiskeinoja kirjataan hallituksen toimintasuunnitelmaan. Toinen vastuullisuutta ja hiljaisen kansan rivien tuntojen ymmärrystä vaativa ohjelmaosio on yhteiskuntasopimukseen pääseminen, olkoonkin, että se nyt on höttöisellä pohjalla.      Tässä kohtaa moni voi, ajatella, että nythän kokoomuksella on työjoustojen erikoismies J Vartiainen, jota kertomansa mukaan Kaivopuiston väki taputtelee olalle hyvänä tyyppinä ja 0-sopimuksien puolustajana.      Instituutiot menevät yksittäisen ihmisen edelle. Se hyväksytään. Mutta se, että hallituksen neljän vuoden saamattomuuden ja vastuun pakoilun maksumiehiksi pannaan köyhät ja keskiluokka, on vastenmielistä ja eteenkin se tyyli, jolla se työaikajoustot aiotaan toteuttaa.      Jos Sipilä todella haluaa saada työref...

1528. Eduskuntavaaleissa somen valta on harhaa

     Perinteisessä mediassa moni poliitikko on taitava luomaan julkisuudessa haluamansa kuvan itsestään Nettimaailmassa kaikki voi toisin. Aika ja hierarkiat vääristyvät.      Nettisankari on voinut olla vain muutaman kuukauden onlinetyössään, mutta netissä hän puhuu jo loistavasta historiastaan. Nettisankari on kritiikin edessä aseeton aivan eri tavoin kuin offlinesankari.      Poliitikon ei pitäisi unohtaa nettikommunikaation eräitä oikuttelevia pohjavirtoja, vaikka ne eivät aina pulppuakaan pinnassa. Keskustelijat, seuraajat ja visertäjät ovat arvaamattomia ja julmia. Netti-ihmiset muuttavat heti käyttäytymistään, kun näkyvissä parempaa. He eivät sitoudu. Parhaassa tapauksessa tavalliset netti-ihmiset voivat korjata mielipidevoimallaan yksittäisen epäkohdan, esimerkiksi törkeän asiakaspalvelun, mutta ovat harvoin halukaita jalkatyön.      Tällaisessa arvaamattomuudessa ja häilyvyydessä poliitikon todellinen pol...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *