Ylen Perjantai ohjelma oli täyttä epätasaisuutta ja yksipuolisuuden tienviittoja. Kaivokset ovat syviä ja pimeitä sekä saattavat olla täynnä dollareita. Tätä juontaja Sean Rikcs ei paljoa noteerannut. Hän oli jo Tampereen takamaastossa Hervannassa päättänyt olla lappalaisten puolella. Tässä hänelle hyvänä aputyttönä toimi Rovaniemen vihreiden Riikka Karppinen, joka sanojensa mukaan on ollut tuntureiden ja luonnon koskemattomuuden puolella taaperosta alkaen. Tämä paikallinen Jeanne dArc osasi kuvata aapasuota todella aavaksi, jossa kasvaa tuhansia eri eliö lajeja ja maisemaksi, jossa etelän miestä ei saa näkyä. Aapasoiden luonnon aarteeseen ei saa koskea, kuin paikalliset ja ökyrikkaat Mersu miehet, kun käyvät, jos käyvät, tunturihotelliensa ulkopuolella. Lapin maa-alueet rajoitusten jälkeen on jaettu niin ovelasti, että aluetta saavat käyttää vain luvan saaneet ja Suomen kansalaiset, kunhan eivät huohotuksellaan häiritse poroja, paikallisia kalastajia, tunturi- ja saarnamiehiä s...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)