Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Putin merkityt tekstit.


4020. Tyranneja on lähihistoria täynnä

Trump on niin monipuolisesti lahjakas, että hänen imagolleen tekisi hyvää verrata häntä muuttamiin maailman huippu valtiojohtajiin. Kannattaa vertailuissa kuitenkin pysyä lähihistorian heppujen ja naisten kimpussa, koska lähihistoria voi hämärtyä ja saada sinne kuulumattomia sävyjä.   No 3000 kenkäparin Filippiinien keisarin Marcosin vaimo Imelda voidaan mainita. Japanin Hojo oli merkkimies vääntämällä maan irti maakrapu mentaliteetista, sillä suurin piirtein Hojoon asti maan kreivikunnat taistelijat maan herruudesta antaen muun maailman jäädä rauhassa odottelemaan fiksumpia aikoja. Hojon mentaliteettia hieman kirjoista tutkineena, hän oli kuitenkin pohjimmiltaan militaristi, jonka arkkivihollinen oli Kina. Hojon merkitys oli ennen kaikkeaan siinä, että hän loi Japaniin militaristisen hallinnon jopa niin leimallisesti, että Australian eteläiset kaupungit saivat maistaa pikkukärpästen pommeja siis matkanteko kykyisiä pienehköjä pommikoneita. Myöhemmin Hojo onnistui vakauttamaan ha...

3916. Ruotsi väistelee kiperiä konflikteja

Ruotsi jaksaa vuosikymmenestä toisen pitää matalaa profiilia olla sekaantumatta mihinkään aseelliseen sotilaalliseen operaatioon. Ilmeisesti maa tuli kypsäksi joka tilanteen rauhan myötäilijänä Kaarle XII suuren Pohjan sodan taistelujen jäljiltä. Siitä asti maa on ollut hiljaa osallistumisista sotiin, kuin entinen renki talon tyttären aitassa vierailuista. Nyt maa on yllättäen avannut suunsa Ukrainan turvatakuisiin osallistumisesta antamalla ”immateriaalista” tukea. Hyvä niin, koska kyllä viestintäteknologiaa ja koulutusta Ukraina tarvitsee. Suomi on toista maata. Talvisota opetti, että periksi ei saa antaa, ei neuvotteluissa eikä tanterilla. Jatkosta on toinen juttu.

3909. Putinin sotaoppi

Putin on uusinut Venäjän sotaopin. Putinin tyyliin ilmaistu sotaoppi kertoo hyvin pitkälle, millaisissa olosuhteissa ja tilanteessa uusiminen tehty ja mitä sillä tarkoitetaan. Toisen maailman sodan jälkeisen Venäjän ensimmäisen sotaopin rakensi Stalin 1945 Jaltan kokouksessa. Hän oli voitetun sodan sankari ja hän generalissimus lupasi Puolalle vapaat demokraattiset vaalit. Hän lanseerasi maailman suurimman valheen: Sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Vaalit järjestettiin, mutta kaikki ehdokkaat olivat Stalinin valitsemia, ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta tuli entistä sattumanvaraisemmin kansaa kurittava kone. Putin kielsi heittämästä ensimmäistä kiveä sitä kohti, joka oli maan suurin sotasankari. Stalinin raakuudet ja valheet lakaistiin maton  vuosikymmeniksi. Jeltsinin kaudella aika hukattiin Stalinin hirmutöiden selvittämiseen ja kansallisten traumojen purkamiseen. Stalinin symbolia ei haudattu. Niinpä miljoonat ihmiset pitävät Stalinia Suuren Isänmaallisen Sodan voittajana. Ven...

3847. Luottamuksen voi menettää vain kerran, paitsi Putin

Maatamme on aina uhannut jokin vihamielinen valtio tai näkymätön vihollinen Iso-Vihasta alkaen 1700-luvulta lähtien. Tämä on aiheuttanut maallemme jatkuvan sisään rakennetun varuillaanolo moodin sen sijaan, että voisimme suunnata huomattavasti nykyistä suuremman osan panoksistamme yhteiskuntamme hyvinvointipalvelujen kehittämiseen. Miljardien eurojen panostaminen maamme puolustukseen on siis välttämätöntä, koska Venäjän rajamaana olemme alttiina sieltä tuleviin provokaatioihin, jotka voivat nopeastikin kumuloitua interventioiksi maamme sisälle. Jo nyt ja miksei jo aiemmin on syytä tiedostaa, miten kykenemme vastaamaan interventiohaasteisiin analysoimalla heikkouksiamme ja mahdollisuuksiamme. Heikkoudet Maamme heikkouksina ovat budjetin suuri alijäämä, pieni syntyvyys, ikääntyminen, työvoimapula, pahanlaatuinen segregaatio, autioitumien, terveyden hoidon eriarvoisuus ja tuloerojen liiallinen kasvu. Pahimmille heikkouksillemme sijainnillemme Venäjän kyljessä olemisisellemme ja pie...

3808 Tiedon valtakunnassa vallitsee kirkas ja kova hiljaisuus

Korona nosti pintaan ihmisryhmän, joka ei ottanut koronarokotusta, vaikka käytäntö on osoittanut, kuinka vaarallinen korona voi olla. Tämän on tunnustettava rokotevastaisetkin. Tässä yhteydessä on paikallaan hiukan selvittää tiedon luonnetta Auktoriteettiin perustuvalla tiedolle on ominaista, että sen on julkilausunut jokin suurta luottamusta nauttiva henkilö. Tällä on usein takanaan korkea koulutus. Esimerkiksi jos, Einstein oli lausunut, että kuu on suurempi maapalloa, suuri joukko ihmisiä olisi pitänyt tätä totena. Tieteelliselle tiedolle on asetettu monia vaatimuksia. Sen on kokeellisesti osoitettu oikeaksi ja kokeen toistamalla samoissa olosuhteissa, saadaan aina sama tulos. Se on julkista ja jokainen, joilla on samantyyppinen koulutus, saa kokeilla saman tuloksen. Uskomukseen perustuva tieto pohjautuu siihen, että saman henkiset ihmiset ovat luoneet uskomisjärjestelmän, joka ilmaisee totuuden. Hyvin yleistä tämän tyypilliselle tiedolle on, että se esiintyy eri uskonoissa. Esimerk...

3337. Suurimmat katastrofit syntyvät usein pienin askelin

Ruotsi on nyt meidän lähin Nato naapurimme lännessä, ainakin henkisesti. Ruotsin panos tilanteessa, jossa tarvitsisimme nopeasti Naton apua, apu ei välttämättä ole tarpeeksi kuranttia sodan torjumiseksi, sillä Ruotsin oman puolustuksen taisteluhenkeä taannuttaa sen 200 vuoden kokemattomuus sodan käymisessä. Se sijaan suomalaisilla tällaista rasitetta ei ole, sillä talvi- ja jatkosodan perimä ja ylisukupolviset siteet ovat vielä vahvasti vaikuttamassa puolustuskykymme korkeaan tilaan ja pitämässä taistelumoraaliamme hyvällä tasolla.     Tällainen kyseenalaistaminen voi tuntua epäkorrektilta, mutta sotakoodi pitää sisällään myös näiden kysymysten esittämisen jo hyvissä ajoissa ennen näkyvissä olevia konflikteja.

3336. Suomen itärajalla on aseellisen selkkauksen uhka

Putinin ns. vaalivoitto on iskenyt hänen sisimpäänsä ja ympärillä parveilevaan eliitti piireihin toistaiseksi pysyvän voitonvarmuuden Punaisen torin paraateja odotellessa. On totta, että Venäjällä menee Ukrainan sodassa nyt vähän paremmin kuin ennen Zelenskyi vastaiskua muutama kuukausi sitten. Suomenkin näkökulmasta näyttää, että Venäjän uhka ja jopa vaara on kasvanut melkoisesti. Raskaan sotakaluston päältä onkin vedetty verhoja pois ja varuillaan ollaan, ainakin niin voidaan olettaa. Analogia Suomen mahdollisesta kahinasta itärajalla löytyy siitä, miten liittoutuneet valtasivat Italian Hitlerin otteesta, vaikka mittakaava Italiassa oli toista luokkaa. Siinä ei juuri ollut vastakkain rintamalinjoja mies miestä vastaan, vaan ”asejärjestelmä” muodostui vuoristo maastosta, syöksypommittajista ja tykistöstä. Tietysti jalkaväkeä oli, mutta sen merkitys oli lähinnä vihollisalueen valtaamisen osoittaminen. Tästä syntyi eräs huvittavakin tilanne, kun amerikkalainen eversti Clark ajoi jeepi...

3175. Ei riitä, että Putin häviää. Hänet on kukistettava.

Jo Iivana Julma ymmärsi, että Itä-Eurooppa on laaja alue ja siihen suuntaan hänen pitää myös laajentaa valtakuntaansa. Tärkeä puolustussuunta oli myös idän barbaariheimot, jotka jatkuvasti uhkasivat Venäjän rajoja ryöstöretkillään, mutta tulokset olivat vaatimattomia.   Se sijaan Iivana käytti eritysjohtamismenetelmiä poistumalla Kremlistä pariksi kuukaudeksi. Palattuaan pajarit ja strellssit (Kremlin vartiosto) olivat neuvottomia ja peloissaan ja niinpä Iivana surmasi empimättä noin 2000 pajaria ja koko Kremlin henkikaartin. Tätä voidaan pitää ensimmäisenä operaationa, josta sai alkunsa se, millaisella otteella Iivana hallitsi jatkosakin pajareiltaan ja kilpailijoitaan. 1500-lucuvun lopulla Iivana sai Kazanissa mongoleista ratkaisevan voiton.   Ivanin julmuus kehittyi mielipuoliseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun hän omin käsi surmasi oman poikansa. Tämä Ivana Julman johtamismalli on säteillyt pitkälle tulevien tsaarien hallintomaleihin.   Iivana Julma yritti...

3097. Maailmanpolitiikka muuttuu entistä öykkärimäisemmäksi

Maailmanpolitiikan muuttamisesta aiempaa öykkärimäiseksi on puhuttu viime kuukausina mediassa, politiikantutkijoiden, filosofien ja yhteiskunnallisten ajattelijoiden piirissä paljon.  Venäjä on lakannut olemassa valtio.  Diktaattori hallitsee apulaistensa kanssa Venäjä nimisen maa-alueen ihmisiä ja laitteita.  Kunhan kansa on kiltisti, korkeintaan nuoret miehet joutuvat sotaan tapettaviksi. Eilen avattu Kiinan kommunistipuolueen puoluekokous antoi lähtölaukauksen mahtailulle. Kolmannelle kaudelle valittu pääsihteeri Xi Jinping julisti maan kykenevän mihin tahansa, kun kansa etu on vaarassa. Taiwanin liittämien Kiinaan on vain ajan kysymys.   Pienet öljyvaltiot, kuten Qatar latovat ulkomaalaistyöläiset yöksi pinoon odottamaan seuraavan päivän hikisiä ponnisteluja.   Sheikkien valtaliepeitä hamuavat saavat hyvällä onnella ja suhteilla hamstrattua jenkkiauton alleen. Tuntuma vapaudesta on saavutettu autobaanan humistessa alla. On tunne, kuin he itse olisivat keksin...

3092.Maon Kiina ei ajautunut kaaokseen, mutta Putinin Venäjä voi

Nyt on koittanut hetki päästä Putinista eroon kaikille sopivin vaurioin. Tällaisesta hitaasta, mutta haastavasta onnistumisesta tulee väkisinkin mieleen Mao Zedongin voitto 1949 Guomindangista, joka pakeni Tawaniin. Mao ei kyllä puhunut itse pikavoiosta, vaan pitkästä marssista. Voisiko Venäjällä asuvien ja kykenevien oligarkkien joukko muodostaa yhteisen kabinetin ohjaamaan ja jopa käskyttämään hallintokoneistoa niin, että kansalaiset saavat ilman korruptiota heille kuuluvat palvelut. Suomessa se vastaisi julkisenvallan koneistoa. Alku vaiheessaan se tukeutuisi olemassa oleviin rakenteisiin karsimalla törkeimmät tapaukset pois. Tärkeintä olisi saada oblast-taso (aluetaso) toimimaan. Median tietojen perusteella korruptio riivaa lähes jokaista nurkkaa, läpinäkymättömyys paistaa silmiin sekä tuotantojärjestelmän epäkohdat ja johtamisen sekä työteon puutteet aiheuttavat sen, ettei suuria kehitysasteilta ei voida heti odottaa, mutta jos trendit osoittavat suurimmaksi osaksi ylös päin menoa...

3090. Venäjän armeijakuntasoisen joukko-osaston kyvykkyyttä ei ole koeteltu

Tuskin kukaan sota-asiantuntioista on joutunut taikka on edes halunnut perehtyä Venäjän armeijan sotastrategisiin vaihtoehtoihin sodan valmistelusta sen loppuun saattamiseen. Saksan operaatio Barbarossa, Venäjän tuhoaminen, ja sitä seurannet sadat taistelut muodostavat liian laajan tutkimuspinnan ainakin siinä suhteessa, että sotatieteilijät olisivat edes teoriassa voineet olla ”paiakan päällä” kirjaamassa aineksia myöhemmin kirjoitettavaan suureen Venäjän sota analyysin. On ehkä jopa satoaja kirjoja kuvaamassa, miten natsisaksa hävisi sodan ja siinä samalla kertomassa, miten Venäjä meni siinä virran mukana, mutta analyysejä neuvostoarmeijojen kokonaisvaltaisista sodankäynneistä II maailmansodassa ei ole. Melkein tykin tarkkuudella tunnetaan Stalingradin piiritys ja sen laukeaminen.   Kurskin mutkan taistelun haamut tajuttiin heti keväällä 1943 Stalingradin saarron petettyä.   Kurskin taistelua valmisteltiin kesähelteessä kuukausia. Nyt ei ollut lokaa ja hirmu pakkasia, oli ...

3089. Putinin salainen poliisi Kremlissä

Putin voisi ottaa oppia Tsaari Pietari Suuren pysymisestä vallassa 1700-luvulla 40 vuotta. Raakuuden lisäksi hän ei ollut ainoastaan uudistushenkinen, vaan myös uudistuksia toteuttava. Hän perehtyi erityisesti laivan rankentamiseen Hollannissa niin intensiivisesti, että työskenteli telakalla naamioituneena tavalliseksi kirvesmieheksi, mikä tietenkin havaittiin, mutta muut näyttelivät, etteivät tunnistaneet miestä. Jo miehen suuri koko ja sanankäyttö panivat arveluttamaan miehen alkuperää. Yhtä kaikki, hänestä tuli laivojen asiantuntija. Niinpä Venäjällä oli muutaman vuoden päästä suuri ja pelottava laivasto, joka oli jo silloin elintärkeä voimapolitiikan harjoittamiselle eikä se kalastustakaan vieroksunut. Nyt viimeistään Putin tarvitsisi luotettavia Pietari Suuren pajareita, jotka olivat sotajoukkoja omistavia ruhtinaita puolustamassa tsaaria palkkiota vastaan. Ne kyllä ryhtyvät väillä kapinaan hallitsijaa vastaan, mutta viimeisessä välien selvittelyssä Pietarin ollessa matkoilla hall...

3086. Siinä virassa on siedettävä satunnaista pilkkaa

Ylen aamussa rajan pinnassa asuva virolahtelaismies on keksinyt passitarkastusjonossa odottaville venäispakolaisille eliksiirin juotettavaksi piristytarkoituksiin. Sen ansiosata idän maan jonossa seisovat eivät yksinomaan ihmiset, vaan autokunnat, olivat kääntyneet kohteliaiden rajanaisten ohjaamina palmukujalle, joka alku kilometreillä oli muistuttanut tietä korkeuksiin, pilvien yläpuolelle sijaitsevaan paratiisiin, mutta parin mutkan jälkeen se muuttui tavalliseksi rajaseudun kärypoluksi. Koska tässä vaiheessa kärry uraa reunusti karhu laumojenkin rynnäkön estävä läpipääsemätön kuusikko, matkaa oli pakko jatkaa, vaikka kaukaisuuden vaaralla jo pilkotti jostain syystä räjäyttämättä jäänyt valtava Lenin kokovartalo patsas. Kiihko putinisti tulenjohto luutnantti vaati läheisen tykistöpatterin keskitystä tuhoamaan patsaan, mutta vanha talvisodan käynyt vääpeli repäisi luutnantilta 30 kiloa painavan radiopuhelimen pois mylvien painavasti, että jos tilaat tuli-iskun, kokemus sanoo, että se...

3064. Venäjän Ukraina sota vertautuu Itävallan valtaukseen 1938

Venäjällä täydellä höyryllä tapahtuvan aivopesun mukaan maa on ikivanha suurmaa ja sen kansa slaavilaiset on luotu hallitsemaan maailmaa Tyyneltä valtamereltä maapallon ympäri. Putin on saanut 20 vuotta aikaa muokata koulutusjärjestelmän ja sen kautta aivopestä maan nuorison isänmaalliseen eetokseen venäläisten oikeudesta ottaa haltuunsa haluamiaan maa-alueita, nyt Ukrainan. Ikävä kyllä vapaa Eurooppa toistaa samankaltaista virhettä, minkä se teki Hitlerin ottaessa haltuunsa Ruhrin alueet ja tehdä Itävallan valtaus (Anschluss)1938. Mikään länsimaa ei tehnyt elettäkään estääkseen Hitlerin ensi invaasiot. Tosiasiassa Hitler oli jo 1930-luvun alussa aloittanut vastoin Versaillesin rauhansopimusta 1919 mittavan sotavarustelun mm panssarivaunu- ja lentokonetuotannolla. Ironista oli, että Neuvostoliitto salli käyttää aluettaan tämän uuden kaluston mittavaan testaamiseen. On vanhoja merkkejä Venäjän valmistautumisesta Hitlerin kaavan mukaan kalustokehittelyllään ja uusilla jalkaväki divisio...

3007. Aaltoila on harjoittelemassa tulevan presidentin virkansa hoitoa

Suomen Mika Aaltolan presidenttiehdokkuutta ajava liittouma on vahvistanut asemiaan ja ohittaa vakavasti presidentin virkaa itselleen kopeloivan Olli Rehnin kannatuksen, vaikka ajatuspaja rankki la Tynnyri pullistelee Rehnin kannatuskortteja täynnä. Olvin tehdaspäällikkö Janatunen on luvannut tuoda heti juhannuksen jälkeen, uusia tynnyreitä lisää selvittyään varpailleen pudonnen tynnyrin post traumoista. Vaimon mukaan pudonnut tynnyri oli aiheuttanut postmodernin vamman aiheuttamasta oluen sietokyvyn nousta puoleen tynnyriin päivässä, mitä hän ei näin vaalien lähestyttyä halunnut tarkemmin selvittää.   Joka tapauksessa Aaltolan pitää olla erittäin huolissaan, kun ei kykene tuomaan lohtua tänään satattuneeseen Krementshukin sairaalapommituksiin. Aaltoilan huolet syvenivät, kun hänen viides adjutanttinsa toi sähkösanomia pitkin ja poikin Ukrainaa, missä nälkää kärsittiin ja sotilaat halusivat lähteä kotiin.   Aaltoilla katsoi silmiin ensimmäistä adjutanttiaan jättäen viidennen a...

2998. Kaksi rampaa ankkaa Scholz ja Macron Putinia kumartamassa

On merkillistä, kun kaksi Euroopan suurvaltaa Saksa ja Ranska eivät voi suhtautua selvin tuomitsevin lausein Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Saksan kemianteollisuus ja ehkä myös autoteollisuus ovat ilmeisesti hirttäytyneet Venäjän kaasuun niin, ettei sen korvaava energialähdettä ole olemassa. Päämiesten tehtävä on ratkaista kriisejä ja ongelmia, mikä tarkoittaa mm Venäjän kaasun korvaamista muulla energialla. Se ei vaadi maata mullistava urotekoa. Etenkin Macron antaa veljeileviä lausuntoja Putinin Venäjästä, mikä on syytä kokeakin mateluksi tsaari Putinin edessä. Saksan liittokansleri Scholz onneksi lataa lausuntonsa Venäjän kaasun riittävyydestä seisaaltaan kemianteollisuuden foorumeilla. Britannia livetessä Euroopan vanhojen maiden rintamasta on sääli ja kun jäljelle jääneet kaksi Eurooppaan suurvaltaa käyttäytyvät kuin rammat ankat tai ak..t niin, kuka meidän eurooppalaisten etujamme Venäjää vastaan puolustaa, Italiako 😊 .

2946. Hän kamppaili Putinin hovissa Ideologisessa sulkeisjärjestelmässä

Stalin oli paras kiusaajien joukossa, Putin etuilijoiden. Stalin olin paras kuulustelijoiden joukossa, Putin oligarkkien. Salin oli paras sukunsa supistaja, Putin kätkijä. Putin Stalin oli paras viisikkonsa joukossa, Putin lakeijoidensa. Stalin oli paras datsan isäntänä, Putin datsan seinäruusuna. Stalin oli paras nopea rankaisija, Putin hidas juonittelija. Stalin oli paras marsalkkojen joukossa, Putin tausta joukoissa. Stelin oli paras karkottaja, Putin siirtäjä. Stalin oli paras sotatilanteen tulkitsija, Salin alacarten. Stalin oli paras totuuden etsijä, Putin valheiden levittäjä. Stalin oli paras parhaimmilleen, Putin huono paremmilleen. Stalin oli paras arojen valloittaja, Putin rämpijä Ukrainassa. Stalin oli paras piippu mies, Putin pilli mies. Stalin oli Kansan mies, Putin KGB:n. Stalin käytti tilanteen mukaan ”johtoryhmänään” viisikkoa, kuusikkoa, seitsikköä ja kahdeksikkoa tai mitä lukulaista tahansa tilanteen mukaan. Hänen tapansa johtaa johtoryhmää kenraalinen selostuksien ...

2945. Putinille se on liian kaukana jumalasta ja liian lähellä Yhdysvaltoja

Otetaan työn ja työläisten päivänä käsittelyyn Lenin, Stalin ja Putin. Marxia ei huolita porukkaan, sillä mies oli täysi teoreetikko aikomustakaan saada aikaan minkäänlaista vallankumousta. Leninillä oli tähtäimessään maailmanlaajuinen työläisten vallankumous ja ottaa tuotantovälineet työläisten hallintaan. Hänen ajatuksissaan oli pitää valta harvojeni harvojen käissä. Tämä tapahtuisi säilyttämällä dynaamisesti muuttuva tasapaino näennäismyönnytyksien ja rangaistustoiminen välillä. Imperatiivisena päämääränä oli työläisten vallankumous. Leeniin ongelmana tässä oli kysymys, mitä seuraavaksi. Stalinin päämäärä on tehdä valtiosta imperatiivi toimija, joka hallitsee kaikkea. Ihmiset ja tuotantovälineet ovat valtion omaisuutta ja valtion hyväksi voitiin tehdä mitä vain ja jos tilanne vaatii, voitiin surutta ja katumatta tapaa ihmisiä. Maailman valloittaminen aatteen voimalla ei kuulunut hänen arsenaaliinsa, kuten Leninillä oli. Putinilla on jäänyt käteen edellisiä vaatimattomampi ja s...

2941. Putin elää luottomiesten varassa – kun luotto pettää

Putinin strategia sen varalta, että muut maat alkavat pitämään Venäjää ei toivottuna maana, oli niin hyvin suunniteltu, kuin se Putinin luottomiesten avulla yleensä voitiin järjestää. Jokaiselle toimialalle, joka oli Putinin ja hänen lähipiirinsä hallinnassa, Putin lähetti luotettavaan maahan luottomiehensä hoitaman hänen raha-asioitaan. Suomessa yksi tällainen mies oli öljyn välittäjä Timtsenko. Niinpä Putinin koneisto lähetti luottomiehille säilytettäviksi ympäri Eurooppaa Venäjän valtiolta ryövättyjä rahoja. Summat olivat valtavia. Jos luottomies ei toiminut Putinin edellyttämällä tavalla, seurauksena saattoi olla tuupertuminen kuolleena hotellihuoneen kylpyhuoneen lattialle.  (Putinin Sisäpiirissä, Catherine Belton, Docendo, 2020) Tämä strategia on yhteydessä Putinin menestymiseen Ukrainan sodassa. Putin näytti ajattelevan Ukrainan sodan alkumetreillä voittavansa helposti sodan ja keräävänsä myös sieltä jätti rikkaudet. Nyt tämä strategia näyttää pettävän. Sodasta on tulossa ...

2938. Mariupolissa käsi käden pesee

Putin nousi valtaan puristaessaan pääministerin Jeltsin kättä. Hitler nousi valtaan puristaessaan keisari Hindenburgin kättä. Putin valmistautui sotaan toimessaan agenttina Saksassa. Hitler valmistautui sotaan määräämällä sotakoneistonsa harjoittelemaan Venäjän aroilla. Putin määritteli ukrainalaiset alistettaviksi venäläisiä alempi arvoisina. Hitler määritteli venäläiset slaavi kansaksi, joka tuli alistaa orjatyövoimaksi. Putin hyökkäisi Mariupoliin, jossa on kärsimässä tappion. Hitler hyökkäsi Stalingradin, josta kärsi tappion.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *