Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella rokote merkityt tekstit.


2836. - Olen muusikko. -Ai, luulin, että olet rumpali

Koronaylipäällikön puuttumiseen on ainoastaan ja vain yksi syy. Silloinen ministeri Pekkarisen johdolla 1990-luvulla hallinnon kehittämisen valiokunta päätti, että aluehallintovirastot ovat itsenäisiä virastoja. Tosin sanoen ministeriöt eivätkä mitkään eduskunnan tai ministeriöiden valiokunnat voi niitä määräillä. Tästä silloista hallitusta varaotettiin. Silloinen alivaltiosihteeri Juhani Kivelä kirjoitti aiheesta kirjan ”Hiljainen hälytys”.   Hän varoitti juuri tällaisiin tilanteisiin joutumisesta. Olisi kannattanut säilyttää yhtenäinen päätösvaltainen komentoketju hallitus – ministeri – lääninhallitus (maaherra) – kunta (nimismies). Siksi olemme rampoja ankkoja koronan torjumisessa. Niinpä nyt koronasodassa kaikki toisin. Ylipäällikkö puuttuu ja, jos se on, se vaihtuu viikoittain. Nykyisessä koronassa on sodan johdon esikuntia melkein joka sormelle antamassa enemmän tai vähemmän viisaita ohjeita tai neuvoja vanhuksille, koululaisten vanhemmille, rokottamattomille, kolmesti roko...

2669. Mitä pidemmät varjot, sitä alempana lamput

Taas se tapahtui A-studiossa, kipakoiden koro na naisten kohtaaminen. Silja Paavola hoitajien puolustajan tiesi, että yksinäisyys ilman ääntä on uusi yksinäisyys. Niinpä hän aloitti mukiloimalla joka suuntaan hoitajien pakkorokotuksien puolesta ja laajentamalla riita aluetta ottamalla istuntokyytiinä koko hoitoalan henkilöt erityisesti lääkärit. - Nämä pullistelijat ansaitsevat rokotuksia sinne sun tänne, hän ajatteli. Huomatessa olevansa menossa yläilmoihin tuulilasin pyyhkijöiden kaaren laajuudella, hän tältä erää luovutti puheenvuoron STM:n strategiajohtajalle vai, oliko se kansliapäällikkö. Viimeien on kova sana, koska sillä pääsee nousemaan ulkominiteriön jonkin maan erikoissuurlähettilääksi. Lääkäri suurlähettilääksi! Lempeän näköinen STM:n nykyinen kansliapäällikkö Varhila ennen lähtöään istuntoon oli piilottanut strategia johtajansa tarvikevarastoon, sillä siellä oli myös strategia-alan kirjoja homehtumassa. Varhila oli jo oppinut hellittämään itsensä ministeriön strategiajoh...

2674. Ylen A-sudiossa: Elämä on ihmeellistä, totesi "Pulkki". Ennen vai jälkeen koronan, kysyi "Voipio"?

Ylen eilisessä  Annika Dmströmin emännöimässä   A-studiossa   ilmeet olivat vakavia. Ilkka Pietilän ja kaikille tutkisi tulleella Lasse Lehtosella oli paiavaa sanottavaa vielä rokotteen ottamatta jättäneille. Osastohoidossa 120 potilasta ja teolla 33.   Lehtonen matematiikkaa ymmärtävänä miehenä on laskenut, että osastolla yhden koronasta hoidetun kustannukset ovat noin 16000euroa. Jos sama tahti jatkuu, HUS:n perii hukka, koska korona lasku tällä menolla on valtava yksi miljardi. Pietilä nyökyttely aluksi hajamielisesti päätään, mutta terästyi Lehtosen sanoessa yksi miljardi euroa, menee siihen, kun kaikki rokottamattomat vääjäämättä tulevat osastohoitoon. Lehtonen oli niin varma kaikkien rokottamattomien sairastumisesta koronaan, että takaisi sen veljensä perinnöllä. Tässä kohtaa Pietilä potkaisi Lehtosta nilkkaan. STM:n strategiapäällikkö Liisa-Maria Voipio-Pulkki manasi hallituksen pohjakerrokseen asti liian aikaisesta varotoiminen lakkauttamisesta. Mikä siinä ...

2629. Sille on oma koordinaatisto, miten se tapahtuu

Mediassa on kuultu ja nähty sekä osin itse koettu koronan aiheuttamien eri alojen kysynnän romahtamiset ja enemmän tai vähemmän sattuvat iskut. Vajaa vuosi sitten matkailuala tuntui olevan epätoivoissaan ja lyömässä porttejaan lopullisesti kiinni. Koulut olivat siirtynee etäopetukseen. Tapahtuma-ala oli melko hiljainen menetyksistään ja maatalousala vaiti. Teollisuus yleisesti ottaen on pysynyt hiljaa ja antaa tulosten puhua puolestaan käyrien osoittaessa kattoon. Nyt ollaan kardiineja ja luukkuja avaamassa. Matkailuala kertoo myyvänsä nyt torvien täydeltä tuotteitaan. Mutta riivatun tapahtuma-alan edustajat ovat nyt takajaloillaan ja ennätys vimmassa, kuten tämän aamun TV1:n aamulähetyksessä saatiin huomata. Kahden metrin turvavälit eivät näytä heille kelpaavan niin   kuin lestadiolaisille, jotka kuitenkin striimasivat perinteisen 80000 sanakuulijan tapahtumansa. Siellä ollaan sanan voimankäytön lisäksi ict-friikkejä. Terveyden hoitoala ei ehdi kovan työpaineen alla kuin sillo...

2561. Olemme liian lähellä Venäjää ja liian kaukana Yhdysvalloista

Onneksi päälliköt korona sodassa eivät ole ottaneet opeja kuuluiselta venäläiseltä sotapäällikkö   Kutuzovilta. Napoleon joutui luotettavan tiedon puutteessa ampumaan tykistöllään Kutuzovin rintama-alueisiin, joita ei ollut olemassakaan ja sotilasryhmittymiin, jotka olivat kuukausia sitten poistuneet alueilta. Vetäytymällä Kutuzov lopuksi houkutteli Napoleonin joukot syvälle Venäjän aroille, joissa hän löi Borodinon taistelussa 1812 väsyneet ja paleltuneet Napoleonin joukot. Yllä oleva vertautuneena koronaan merkitsisi, että antaisimme koronan levitä riittävän kauan, kunnes laumasuoja on saavutettu. Sen sijaan me ammumme nyt Kutuzovista poiketen eturintamassa tykillä, siis rokotteella vihollista vastaan. Tämän mahdollistaa kehittynyt lääketeollisuus ja tehokkaat informaatio kanavat. Nyt me riitelemme koronasodassa lähinnä siitä, missä järjestyksessä me hoitelemme kunkin alueen. Tämä ei ole kokonaisuuden kannalta kovinkaan merkittävää, koska elokuuhun mennessä olemme hoitaneet k...

2556. Jumala naureskelee Kokoomuksen suunnitelmille taltuttaa korona

Oppositio lähinnä Kokoomus vaati jatkuvasti ja äänekkäästi koronasta  exit strategiaa. Orpo ja Häkkänen eivät ole tarkkaan ilmaisseet, tarkoittavatko he koronan taltuttamista, vai milloin ja miten yhteiskunta saatetaan jaloilleen, kun korona on nujerrettu. Kumpikin näkökulma on oikea ja voi olla. että kumpikin mies tarkoittaa nujertamista ja jaloilleen saattamista.  Rokotuksen olleessa täydessä vauhdissa miljoonan rokotetun voimilla, on loogista olettaa, että noin 70 prosentin rokotusosuudella väestöstä laumasuoja saavutetaan. Tällöin paluu normaaliin voisi tapahtua ennen juhannusta. Tällainen ajatustapa edustaa lineaarista päättelyä, jossa nykyisen epidemian kulkuun ja rokotuksen vaikuttavuuteen ei tule ulkopuolisia realistisia impulsseja muuttamaan asiantuntijoiden esittämiä arvioita. Lääketieteellisesti arvio pohjautuu siihen, että kaikkiin variantteihin nykyrokotteista voidaan muokata toisentyyppisiä rokotteita, joista ainakin yksi vaimentaa koronan olkoon sen perimä...

2429. Korona-sodassa on sallittava kohtuullisiksi katsotut tappiot

     Kun koronan ilmaantuvuuden volyymia tarkastellaan globaalilla tasolla, päädytään aaltoilevaan käyrään, joka huiput vaihtelevat ja siirtyilevät ajan kuluessa (funktiona) maapallon eri osista toiseen ja lokaalisiti maasta toiseen. Hyvällä onnella ja osuvilla toimenpiteillä joku maa voi päästä vähällä, jopa niin, ettei virusta esiinny lainkaan.      Oikein hyvällä onnella globaali käyrää supistuu kohti nolla. Suurella todennäköisyydellä joka tapauksessa ilman lääkettä tai rokotetta käyrää jää kiertelemään pitkin maapalloa ehkä kymmeneksi vuosiksi, jopa vaikka rokote keksittäisiinkin. Tässä tilanteessa ne maa, jotka pystyvät pitämään ilmaantumistason niin alhaalla, ettei viruksesta ole sanottavaa haittaa normaaleiksi muodostuneilla varotoimenpiteillä, ovat voittajia. Eli parhaassa tapauksessa pitää sallia joka tapauksessa tässä virussodassa kohtuullisiksi katsotut tappiot.    

2411. Hän ei varsinaisesti ole mikään löytö

     Jako iltapäivä- ja sanomalehtiin pätee yhtä digiaikanakin, että media on neljäs valtiomahti. Eräissä maissa se on noussut ensimmäiseksi valtiomahdiksi. Poimitaan eilisestä mediasumpusta esimerkki. IL otsakoi pääuutisena ” Koronakriisissä johtajuus on hukassa. Vastuuministerit eivät ajan tasalla ( https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006481210.htm ). Illan A-studiossa kaksi asiantuntijaa kehui, kuinka poikkeuksellisen hyvin Suomi on hoitanut kriisiä. IL on viime aikoina alkanut erityisesti ottamaan hyvin kriittisen kannan hallituksen toimiin. Tämän lehti voi tehdä menne tullen, mutta se kertonee, että Marinin hallituksen toimenpiteet ja työtapa ovat herättäneet yli rajojen ulottuvaa kiinnosta, mikä voi eräitä tahoja ärsyttää.      Ajatus koronaongelman hallitsemiseksi menee niin, että testataan, havaitaan ja hoidetaan sekä tarvittaessa aluekohtaisesti rajataan. Tällöin on koronan leviämisen huippu ei ole yksittäinen piikki, vaan sen sijaan ensin lo...

2404. Rekvisiittaministeri vailla vastauksia

    Moniin ennen tuntemattomiin pandemioihin ja tauteihin on kehitetty joko rokote tai hyvä lääke. Ebolaan on kehitetty ilmeisesti melko hyvin toimiva rokote ja Sarsiin oli rokote kehitteillä, mutta virus sitä ennen todennäköisesti katosi.      Tunnettua on, että rokotteen kehittelyyn menee vuosia, joten toivoa on myös, että nyt jylläävään koronapandemiaan saadaan joskus rokote. Koronan riskiryhmille on näköpiirissä kolme vaihtoehtoa: korona katoaa muutamassa kuukaudessa, siihen kehitellään nopeasti joko lääke tai rokote, tai korona vallitsee keskuudessamme vuoden tai enemmän, kunnes laumaimmuniteetti saavutetaan. Kolmannessa vaihtoehdossa saattaa kuolla tuhansia vanhuksia      Yksi toivonpilkahdus vanhuksille on, että koronasta syntyy evoluution tuloksena lyhyellä aikavälillä nykyistä koronaa vaarattomampi mutaatio. Voi ilmeisesti pienellä todennäköisyydellä käydä päinvastoinkin. T oivottavasti toteutuu se vaihtoehto, että korona mystisesti kato...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *