Siirry pääsisältöön


2556. Jumala naureskelee Kokoomuksen suunnitelmille taltuttaa korona

Oppositio lähinnä Kokoomus vaati jatkuvasti ja äänekkäästi koronasta exit strategiaa. Orpo ja Häkkänen eivät ole tarkkaan ilmaisseet, tarkoittavatko he koronan taltuttamista, vai milloin ja miten yhteiskunta saatetaan jaloilleen, kun korona on nujerrettu. Kumpikin näkökulma on oikea ja voi olla. että kumpikin mies tarkoittaa nujertamista ja jaloilleen saattamista. 

Rokotuksen olleessa täydessä vauhdissa miljoonan rokotetun voimilla, on loogista olettaa, että noin 70 prosentin rokotusosuudella väestöstä laumasuoja saavutetaan. Tällöin paluu normaaliin voisi tapahtua ennen juhannusta.

Tällainen ajatustapa edustaa lineaarista päättelyä, jossa nykyisen epidemian kulkuun ja rokotuksen vaikuttavuuteen ei tule ulkopuolisia realistisia impulsseja muuttamaan asiantuntijoiden esittämiä arvioita.

Lääketieteellisesti arvio pohjautuu siihen, että kaikkiin variantteihin nykyrokotteista voidaan muokata toisentyyppisiä rokotteita, joista ainakin yksi vaimentaa koronan olkoon sen perimä millainen tahansa.

Tässä päättelyssä on monta jos sanaa. Ensiksi koronasta voi syntyä sellainen mutantti, jonka ominaisuudet ja toimivat rokotteet ovat herran huomassa. Toiseksi maapallolla on paikkoja, joissa koronasta ei kukaan ole kuullut sanakaan. Nämä muodostavat potenttialisia räjähdyspesäkkeitä koronan uudelleen leviämiselle vuosikymmeniksi eteenpäin. Kolmanneksi nykyisten rokotteiden suoja-aikaa ei tunneta.

Mutta kun kaikki on jossittelua, kuten tämäkin, nautitaan tiedosta, että korona on ohi juhannukseen menneessä ja ennen kaikkia nautitaan elämästä, jota korona ei varjosta. Siitä ei voi paljon nauttia, kun Kokoomus käskee hallitusta toimimaan ennustajana.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3307. Ylen Jälkiviisaat raivostui

Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä

3310. Ylen Jälkiviisaat oli hyvin vihainen Soinille

Ylen Jälkiviisaat oli viimoissaan, kun presidentiksi ei valittu kaikkien jyväjemmarien tuntemaa lihansyöjä Tehniä, vaan Studerius. Tämä mies on Soinin sanoin niin suuri, että mennessään Pohjanmaalle hänet pitää pönkätä latoon tunniksi ennen Laihian torin puhettaan. Saman latoon, jossa Sipilä harjoitteli valtiopäivien avauspuhettaan. Siksi siitä tuli sutta ja silppua, vaikka silppukone oli huollossa Keravalla. Kun kaikki alkaa mennä pieleen, siinä mene matalaksi myös Limingan pellot paljastaen samalla kepun suuren haaveen rakentaa mainitun pitäjän merenrantaan Euroopan suurimman lentokentän tuomaan kepun äänestäjiä Kongosta Kulmunia äänestämään. Tästä ladosta tulee myöhemmin pyhäinjäännös inspiroimaan, kuinka puolue paisuttuaan isoksi voi myös samoilla tulilla näivettyä sitruunaksi ilman, että äänestäjät eivät huomaa mitään, sillä niin suuri oli pelko vielä tupailloissakin.  Tällä välin kaikki nuoret miehet olivat jo Mäntsälän kohdalla menossa heinäseipäät olalla etsimään kesämökkejä, j

3237. Ylen eilinen A-talk oli Orpolle floppi, Henrikssonille timantteja

Ylen eilinen A-talk oli pääministeri Orpolle yhtä kujanjuoksua. Hän aloitti monta kertaa urheasti saman tosi virren, kuinka Suomi selviää vain työteolla velkaantumisen ollessa hurja 10 miljardin luokka vuodessa ja korkomenojen kivutessa lähes neljään miljardiin, jne. Saman aikaan Lindtmanin kertasi kerta toisen perään, kuinka yksinhuoltaja Liisalta viedään tuhkatkin pesästä, kun työttömyysturvasta leikataan ja yksinhuoltaja vähennystä typistetään ja ruoan hinta nouse pilviin ja saman aikaisesti rikkaiden verotus kevenee. Tämän levy pyöriessä jatkuvasti Lindtmanin sanoittamana Orpon ilme vaihteli uskollisen papin ja käytettyjen huonekalujen välittäjän ilmeiden välillä. Lopulta vieressä istuva Anna Maja Henriksson otti kylmästi Orpon paikan tämä jäädessä sivustakatsojaksi alkaen rauhallisesti kohta kohdalta käydä läpi, mitä hallitus tekee, jotta iskut eivät osuisi samoin köyhiin ja vähäosaisiin. Henriksson pelasti Orpon katastrofilta.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *