Jos veroja lasketaan, se toteutetaan joulun jälkeen, etteivät ihmiset tuhlaa rahoja turhuuteen kuten kalliiseen ja sileään vessapaperiin. Kanan munat ovat halpoja ja niitä on helppo varastoida, valmistaa ja syödä. Valtiovarainministeri jatkaa, että olemme jo korottaneet monia etuuksia 3,5 prosenttia mm. kansaneläkkeen perusosaa ja työeläkkeet nousevat omilla säännöillään, joita valtio seuraa vain katseellaan. Kunnalliseen työehtosopimukseen emme puuttuneet kuin vähän, tulos on mikä on. Ei siihen rahaa kuitenkaan tule riittämään. Joten hallitus on jo tehnyt paljon asioita heikossa olevien kansalaisten elinehtojen parantamiseksi. Kuten tiedetään, talouden tila on epävakaa johtuen kiristyvästä maailmanpolitiikasta ja Mustanmeren sodasta. Meillä on myös monia kustannuspaineita, joista pienin ei ole sähkönhinnan ja korkojen nousut. Pitää panostaa yritysten toimintaedellytysten parantamiseen ja lainsäädännön kehittämiseen, mikä mahdollistaa yritysten sujuvan toiminnan pakkasellak...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)